Arsi Liimatta

Olen Arsi Liimatta Kiimingistä. Koirien kanssa olen harrastanut koko ikäni. Aluksi harrastaminen oli suomenpystykorvan ja suomenajokoirien kanssa lintujen ja jänisten metsästystä. Muutettuani omaan asuntoon hankimme puolisoni kanssa sheltin ja sen seuraksi parin vuoden kuluttua lyhytkarvaisen collien ja niillä harrastimme tokoa ja kansallisia palveluskoiralajeja. Yksi ystävistämme kasvatti malinoispentueen, josta nykytilanteeseen on sitten tultu useamman belgianpaimenkoira malinoisin kautta ja lajeina ovat olleet aluksi IPO (nykyinen IGP) sekä nykyinen mondioring. Mondioringiä olen harrastanut vuodesta 2010 omilla koirillani ja laji vei mukanaan niin, että olen sekä maalimies että tuomari ja toiminut useampaan otteeseen maailmanmestaruuskilpailuissa sekä kilpailijana että tuomarina useissa eri rooleissa. 

Yhdistystoiminnassa olen ollut mukana pitkään ja siihen liittyy erilaiset rotuyhdistykset, harrastuspainotteiset yhdistykset sekä Palveluskoiraliiton toimikunnat. Jossain vaiheessa pyrin mukaan FCI Mondioringkomissioon ja sen parissa olen työskennellyt Suomen Kennelliiton edustajana lukuisia vuosia. Olen halunnut olla mukana kehittämässä lajia, sen koeohjeita ja päättämässä mihin suuntaan lajia viedään. Komission työnkuvaan kuuluu lajin sääntöjen ja koeohjeiden sekä arvokilpailujen ohjeistuksen ylläpito ja kehittäminen. Komissio valitsee lisäksi FCI maailmanmestaruuskilpailujen järjestämispaikat ja niihin valittavan tuomariston. Kokouksia komissiolla on pari kertaa vuodessa ja toinen niistä pidetään aina FCI maailmanmestaruuskilpailujen aikaan samalla paikalla kuin kilpailutkin. Suomen panos komissiossa on ollut olla mukana kehittämässä viimeisiä koeohjeen uudistuksia ja esittämässä FCI maailmanmestaruuskilpailujen tuomaristoon omia ehdokkaitamme. Kuluvana vuonna FCI maailmanmestaruuskilpailujen supervisorina (kokeen ylituomari) toimin minä ja Grand Prix kilpailuissa (luokat 1 ja 2 sekä maalimiesvalintakoe) Lauri Impiö.