THL ja Ruokavirasto ovat julkaisseet tällä viikolla lintuinfluenssaepidemiaan liittyen ohjeita koiran kanssa luonnossa liikkuville sekä metsästyskauteen valmistautuville.

Kesällä Suomessa on todettu poikkeuksellisen suuria luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemia, jotka johtuvat A(H5N1) 2.3.4.4b -virusinfektiosta.

THL ohjeistaa, että tartuntariskin minimoimiseksi metsästäjien sekä muiden harrastekoirien kanssa lintuihin tai eläimiin kosketuksissa olevien, kuten koirien käyttökokeiden järjestäjien ja koirankouluttajien, tulisi huomioida käynnissä oleva lintuinfluenssaepidemia oman toimintansa suunnittelussa ja sen toteutuksessa. Lintuinfluenssavirukset tarttuvat kosketus- ja pisaratartuntana silmien, suun ja hengitysteiden limakalvojen kautta ja parhaiten virukselta suojautuu noudattamalla hyvää käsihygieniaa ja suojautumalla eläinten eritteiltä.

Ihmisten ja koirien terveyden suojaamiseksi Ruokavirasto suosittelee, ettei vesilintuja metsästettäisi alueilla tai paikoissa, joilla on todettu lintujen joukkokuolemia tai lintuinfluenssaa. Ruokavirasto suosittelee myös, että lokkeja tai varislintuja ei metsästettäisi tänä vuonna lainkaan käytettäväksi koirien kouluttamisessa nyt tai myöhemmin. Virukset voivat säilyä pakastetussa lihassa tartuntakykyisinä. Nämä suositukset koskevat koko maata.

On hyvä huolehtia, että koirat eivät pääse syömään tai pureskelemaan saaliseläimiä tai itsestään kuolleita lintuja tai muita eläimiä. Koira voi saada tartunnan sairastuneen eläimen lihasta, sisäelimistä, kudosnesteistä, syljestä, eritteistä tai ulosteesta. Jos lemmikki on kuitenkin päässyt riepottelemaan tai syömään kuollutta tai sairastunutta luonnonlintua ja lemmikin yleisvointi heikkenee, on syytä hakeutua eläinlääkärin hoitoon.

Koirien kohdalla tartuntariskin arvioidaan olevan hieman suurempi kuin edellisellä metsästyskaudella (2022–2023), koska luontoon jääneitä lintuinfluenssaan kuolleita lintuja on selvästi enemmän ja myös pienpedoilla arvioidaan olevan edellistä metsästyskautta enemmän lintuinfluenssatartuntoja.

Influenssa A(H5N1) 2.3.4.4b -viruksen tartuntoja nisäkkäistä ihmisiin tai nisäkäslajista toiseen ei olla koskaan todettu, mutta tartunnan mahdollisuus on pidettävä mielessä.

Lue THL:n riskianalyysi täältä.

Lue THL:n tiedote lintuinfluenssasta ja sen huomioimisesta metsästyskauden alkaessa täältä.

Lue Ruokaviraston tiedote täältä.