Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy aloittaa 15.3.2021 yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista.

Yhtiö on neuvotellut vuonna 2020 henkilöstön kanssa lomautusten toteuttamisesta, ja neuvottelujen johdosta osa henkilöstöstä on ollut lomautettuna 28.2.2021 saakka. Koronavirusepidemia ei valitettavasti ole laantunut toivotulla tavalla, vaan yhtiön toimintaa supistavat edelleen merkittävästi sekä koti- että ulkomaisten tapahtumien peruuntumiset.

Tästä syystä Showlink Oy suunnittelee henkilöstöön liittyviä sopeuttamistoimenpiteitä. Suunnitellut muutokset voivat toteutuessaan johtaa yhteensä enintään yhdeksän henkilön joko koko- tai osa-aikaiseen, määräaikaiseen lomauttamiseen työsopimuslain 5 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaisin perustein (tuotannolliset ja taloudelliset syyt).

Showlink Oy hoitaa koiranäyttelypalveluita, tallennus- ja rekisteröintipalveluita, tapahtumapalveluita sekä verkkokauppaa.

 

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Johanna Tuomi
johanna.tuomi@showlink.fi
puh. 050 546 3040