Lyhytkuonoisille koiraroduille suunniteltu kävelytesti kiinnostaa monia lyhytkuonoisten rotuyhdistyksiä. Kennelliitto ja Helsingin yliopisto esittelivät kävelytestiä ja sen ensimmäisiä tuloksia lyhytkuonoisten rotujen yhdistyksille Helsingissä tiistaina 24. toukokuuta. Mopsikerho on päättänyt ottaa kävelytestin osaksi jalostuksen ohjesääntöään 1.6. alkaen.

Tiistain keskustelutilaisuudessa Helsingin yliopiston tutkijat esittelivät kävelytestiä ja englanninbulldoggeilla ja mopseilla saatuja kävelytestituloksia. Tutkijat ovat kokeilleet erilaisia kävelytestejä ja päätyneet ottamaan käyttöön samankaltaisen testin kuin Hollannissa on jo käytössä. Koira pääsee testin läpi, jos se kävelee kilometrin korkeintaan 12 minuutissa ja palautuu siitä riittävästi seuraavan 15 minuutin aikana.

Alustavien tulosten perusteella on todettu, että kävelytestillä voidaan erottaa hyvät ja huonot hengittäjät.

Mopsikerho ottaa kävelytestin osaksi jalostuksen ohjesääntöään. Kesäkuun alusta alkaen yhdistyksen kasvattajalistalla on vain kasvattajia, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan uutta ohjesääntöä. Kävelytestivaatimus tulee voimaan kun testejä voidaan toteuttaa ympäri Suomen.

Muita rotuja voidaan ottaa mukaan kävelytestiin syksyllä. Ainakin ranskanbulldoggit ovat osallistumassa ja kiinnostusta on ollut monessa muussakin rodussa. Koirien osallistuminen testiin on toivottavaa, jotta saadaan lisää tietoa testistä ja rotukohtaisista eroista.

Yhdistysten pyynnöstä Kennelliitto ja yliopiston tutkijat laativat tarkemmat ohjeet kävelytestin tekemisestä. Yhdistykset toivoivat myös, että testin tuloksia aletaan tallentaa Kennelliiton jalostustietojärjestelmään.

Joidenkin koira- ja kissarotujen jalostuksessa on pitkään tavoiteltu lyhyttä kuonoa ja kalloa. Liian lyhyt kuono vaarantaa hengitys- ja lämmönsäätelyjärjestelmän normaalin toiminnan ja altistaa eläimet vakaville terveysongelmille. Kennelliitto suhtautuu asiaan vakavasti ja on yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa käynnistänyt kävelytestin ja muita hankkeita, joilla pyritään vähentämään ja poistamaan eri rotujen hengitysongelmia. Kennelliitto tekee myös yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa lyhytkuonoisten rotujen terveyden parantamiseksi.

Lue aiheesta lisää Koiramme-lehden numerosta 6/2016, joka julkaistaan kesäkuussa.

Lisätietoja:

Katariina Mäki
Jalostusasiantuntija
Kennelliitto
katariina.maki@kennelliitto.fi
(09) 8873 0228

Miia Lahti
Viestintäpäällikkö
Kennelliitto
miia.lahti@kennelliitto.fi
(09) 8873 0292