Suomi puolustaa junior handlerien Pohjoismaiden mestaruuksia kotikentällään joulukuussa 2022.

Tampere NORD -näyttelyn yhteydessä lauantaina 30.4.2022 valitaan junior handlereiden Suomen edustusjoukkue Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuksia päästään puolustamaan omalla kotikentällä, kun Pohjoismaiden mestaruus -kilpailut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa joulukuussa Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyn yhteydessä. 

Karsintakilpailu on avoin kaikille lajin harrastajille aikaisempaan kokemukseen katsomatta. Kilpailu käydään ikäluokattomana, mutta muuten sen kulku vastaa tavallista junior handler -kilpailua. Kilpailussa sijoitetaan viisi kilpailijaa, joista neljä ensimmäistä ovat joukkueen varsinaisia jäseniä ja viides joukkueen varajäsen.

Ilmoittautumisaika kilpailuun on käynnissä ja avoinna 5.4.2022 saakka. Lisätietoja ilmoittautumisesta Werraton Wappu KV&NORD -näyttelyn verkkosivuilta: https://www.showlink.fi/shows/tampere2022/

Karsintakilpailun arvostelee Heidi Kärkkäinen. Alla tuomarin esittely:

Olen Heidi Kärkkäinen, ex-junnu ja koiranäyttelyharrastaja ”pentulaatikosta” lähtien. Kilpailin itse 90-luvulla ja 2000-luvun alussa junior handlerissa alkuun perheemme chihuahualla Hurjalla ( CH De Gozette Horrible Hannah), kunnes 12-vuotiaana sain ensimmäisen oman koirani tiibetinterrieri Simban (CH Sadi-Ya’s Magic Surprise).  

Parhaimmat muistot junnuajoilta on SM-finaalit ja Suomessa järjestetty Maailman voittajanäyttely vuonna 1998, jolloin pääsin finaaliin voitettuani torstain päiväkilpailun. Tuolloin finaaliin pääsi jokaisen päivän voittajat sekä eri maista lähetetyt kutsukilpailijat. Finaalin voitti brittiläinen Marina White ja me Hurjan kanssa olimme RUNNER UP, kun kisassa sijoitettiin vain kaksi kilpailijaa. Lisäksi parasta pääomaa omilta junnuvuosilta ovat edelleenkin monet ystävät, joihin siihen aikaan tutustui koiramaailmassa.  

Nykyään itselläni asustaa löwchen ja äitini kanssa yhteisomistuksessa omistan tiibetinterrierin ja whippetin. Meillä kotona on ollut myös suomenpystykorvia, cairnterrieri ja keskikokoinen villakoira. Harrastan näyttelyiden lisäksi yhdistystoimintaa ja kuulun kolmeen rotuyhdistykseni hallitukseen. Lisäksi aloitin helmikuussa päivätyön ohella trimmaajaopinnot, eli koiramaista tekemistä ei elämästä puutu. Olen erittäin innoissani päästessäni arvostelemaan Tampereella junior handler kilpailun, joka on samalla PM-karsinta Helsingissä pidettävään Pohjoismaiden mestaruuskilpailuun.

Tervetuloa viettämään vappua mahtavassa seurassa ja yhden vuoden jännittävimmän kilpailun parissa!

Lisätietoja:
Laura Lehdistö
Tapahtumakoordinaattori, Junior Handler -asiat
Puh. 09 8873 0248
laura.lehdisto@kennelliitto.fi