Uusi koulutustila Kennelliiton jäsenyhdistyksille Hyvinkäällä

Uutinen

–

Jäsenyys

Jäsenyhdistyksillemme vuokrattava koulutustila siirtyy Espoosta Hyvinkäälle vuoden vaihteessa. Uusi koulutustila sopii monenlaiseen kouluttamiseen, myös esimerkiksi agilitytreeneihin.

Lapinkoira hyppää matalan agilityesteen yli harjoituksissa sisähallissa

Olemme hankkineet uuden koulutustilan Hyvinkäältä jäsenyhdistystemme käyttöön vuokrattavaksi. Uusi, vasta kunnostettu koulutustila avautuu yhdistyksille tammikuussa 2027. Nykyisen, Espoossa sijaitsevan koulutustilan vuokrasopimus päättyy joulukuussa.

Uudessa koulutustilassa on 18 x 18 metrin kokoinen koirien koulutushalli, luentojen pitämiseen sopiva luokkahuonetila ja iso keittiö sekä sisävarasto, jonne sopii maltillinen määrä koulutustarvikkeita. Kaikkiaan tilaa on noin lähes 500 neliömetriä.

– Uuteen koulutustilaan tulee keinonurmilattia ja suuret peilit. Se sopii esimerkiksi agilityn, tokon tai vaikkapa näyttelykoulutusten pitopaikaksi, kertoo Kennelliiton osastopäällikkö Kaisa Gold.

– Nykyiseen koulutustilaan verrattuna uusi paikka on rauhallisempi ja pihassa on parkkitilaa enemmän, Gold iloitsee.

Uutta koulutustilaa remontoidaan parhaillaan. Tilan vuokrahinnasto tarkentuu pian ja uusi vuokrauskalenteri aukeaa ensi vuoden alussa. Siihen asti rotujärjestöjen ja -yhdistysten koulutusten osalta voi olla yhteydessä osoitteeseen halli@kennelliitto.fi tai Kaisa Goldiin (kaisa.gold@kennelliitto.fi, puh. 09 8873 0252).

Uusi koulutustila sijaitsee Hyvinkäällä osoitteessa Ruskakatu 3.

Voit olla myös kiinnostunut näistä

Pääyhteistyökumppanimme

PrimaDog-logo
Agria Eläinvakuutus -logo
Showlink-logo
Paikka-logo