Sussexinspanieli

Sussexinspanieli on metsästyskoira, joka on samalla monipuolinen harrastus- ja perhekoira. Sillä on lempeä, rauhallinen ja tasapainoinen luonne, mikä tekee siitä miellyttävän arjen kumppanin.

  • FCI-ryhmä: 8 – Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat
  • Rodun alkuperämaa: Iso-Britannia
  • Käyttötarkoitus: ylösajava koira
  • Koko:
    • Urokset: 20-25 kg, säkäkorkeus 38-41 cm
    • Nartut: 18-23 kg, säkäkorkeus 38-41 cm
  • Keskimääräinen elinikä: 11–15 vuotta

Sussexinspanieli on yksi vanhimmista brittiläisistä spanieliroduista. Rodun juuret ulottuvat 1700-luvun lopulle Englannin kaakkoisosaan Sussexin kreivikuntaan, josta se on saanut myös nimensä. Rotua kehitettiin suurten kartanoiden metsästysmaille työskentelemään tiheissä pensaikoissa, metsissä ja savipohjaisessa maastossa, joissa tarvittiin voimakasta, sitkeää ja määrätietoista metsästyskoiraa.

Erityisesti Augustus Elliott Fulleria (1777–1857) pidetään rodun kehittäjänä. Hän kasvatti ja käytti sussexinspanieleita työkoirina yli viidenkymmenen vuoden ajan omilla metsästysmaillaan.

Sussexinspanieli jalostettiin ylösajavaksi lintukoiraksi, jonka tehtävänä on etsiä riista huolellisesti, ajaa se liikkeelle metsästäjän ulottuville ja noutaa ammuttu riista. Rodun työskentely eroaa monista muista spanieleista rauhallisuutensa ja perusteellisuutensa ansiosta. Sussexinspanieli etenee maastossa määrätietoisesti, käyttää erinomaista hajuaistiaan tehokkaasti ja tekee tiivistä yhteistyötä metsästäjän kanssa. Rodulle on myös ominaista äänen käyttö työskentelyn aikana – se saattaa antaa haukahduksia riistaa ajaessaan, mikä auttoi metsästäjiä seuraamaan koiran sijaintia tiheässä kasvillisuudessa.

Vaikka sussexinspanieli oli 1800-luvulla arvostettu metsästyskoira, rodun kanta pieneni huomattavasti maailmansotien aikana. Toisen maailmansodan jälkeen maailmassa oli jäljellä vain muutamia yksilöitä. Rodun säilyminen oli pitkälti yhden kasvattajan, Joy Freerin (Fourclovers-kennel), ansiota. Hän omisti elämänsä rodun säilyttämiselle ja kehittämiselle, käytti koiriaan aktiivisesti metsästyksessä ja loi perustan lähes kaikille nykyisille sussexinspanieleille. 1960-luvulla rodun geenipohjaa laajennettiin Kennel Clubin hyväksymällä harkitulla clumberinspanieliristeytyksellä, minkä jälkeen jälkeläiset palautettiin useiden sukupolvien ajan takaisin sussexinspanieleiksi.

Nykyään sussexinspanieli on edelleen erinomainen metsästyskoira, mutta samalla myös uskollinen ja monipuolinen harrastus- ja perhekoira. Se soveltuu spanieleiden metsästyskokeisiin, jäljestykseen, noseworkiin, rally-tokoon sekä näyttelyihin. Rauhallinen, ystävällinen ja huumorintajuinen luonne tekee siitä miellyttävän arjen kumppanin, joka viihtyy tiiviisti perheensä seurassa.

Sussexinspanieli kuuluu nykyisin Ison-Britannian alkuperäisiin uhanalaisiin koirarotuihin (Vulnerable Native Breed). Rodun rekisteröintimäärät ovat pieniä, ja sen säilyminen tuleville sukupolville edellyttää vastuullista jalostustyötä sekä rodun tunnettuuden lisäämistä.

Sussexinspanieli on luonteeltaan lempeä ja tasapainoinen. Se on ulkoillessaan aktiivinen ja innokas työskentelijä, mutta sisätiloissa yleensä rauhallinen ja miellyttävä seurakoira. Se on iloinen, uskollinen ja kiintyy syvästi omaan perheeseensä. Rodulle on ominaista myös tietynlainen omanarvontunto ja pieni ripaus itsepäisyyttä. Vaikka sussexinspanielin ilme on usein vakava ja jopa hieman ”surullinen”, sen todellinen luonne on lämmin, ystävällinen ja seurallinen.

Sussexinspanieli muodostaa vahvan siteen omistajaansa ja viihtyy parhaiten, kun se saa olla mukana perheen arjessa. Se nauttii ihmisten seurasta eikä yleensä viihdy pitkiä aikoja yksin. Rodun rauhallinen ja kärsivällinen luonne tekee siitä yleensä hyvän kumppanin myös lapsiperheisiin.

Vieraisiin ihmisiin sussexinspanieli voi suhtautua aluksi hieman pidättyvästi, mutta se ei tyypillisesti ole aggressiivinen. Hyvin sosiaalistettuna se tulee yleensä erinomaisesti toimeen myös muiden koirien ja muiden kotieläinten kanssa.

Kirjallisuudessa on 1800-luvulta lähtien kuvattu rodussa esiintyvää terävyyttä. Jotkut rodun kotimaan pitkän linjan kasvattajat sanovat pilke silmäkulmassa, että sussexinspanielin temperamenttiin on livahtanut ripaus terrieriä.

Metsästyskoirana sussexinspanieli on itsenäinen ja harkitseva. Se työskentelee rauhallisemmin ja järjestelmällisemmin kuin monet muut spanielirodut, mikä voi näkyä myös koulutuksessa omapäisyytenä. Rotu oppii hyvin, kun koulutus perustuu johdonmukaisuuteen, positiiviseen vahvistamiseen ja hyvään motivointiin.

Sussexinspanielit tunnetaan omaleimaisesta äänenkäytöstään. Ne saattavat haukkua ilmoittaakseen havainnoistaan, pitääkseen yhteyttä omistajaansa tai ilmaistakseen tarpeitaan ja toiveitaan. Rotu ei kuitenkaan ole yleensä jatkuvasti haukkuva, ja johdonmukaisella, varhaisella koulutuksella äänenkäyttö pysyy hyvin hallinnassa. Sussexinspanieli käyttää mielellään ääntään esimerkiksi seuratessaan riistan hajua tai jos se pitkästyy jäädessään pitkäksi aikaa yksin.

Vaikka sussexinspanieli on sisätiloissa yleensä rauhallinen ja helppo seurakoira, se tarvitsee päivittäin riittävästi liikuntaa ja mahdollisuuksia käyttää erinomaista hajuaistiaan. Erityisesti metsälenkit, jäljestys, nose work ja muu hajutyöskentely tarjoavat rodulle mielekästä tekemistä ja auttavat ylläpitämään sen fyysistä ja henkistä hyvinvointia.

Sussexinspanieli on yleisesti ottaen suhteellisen terve rotu, jonka keskimääräinen elinikä on 11–15 vuotta. Pienen ja rajallisen geenipoolin vuoksi rodulla esiintyy kuitenkin useita tunnettuja perinnöllisiä sairauksia sekä rakenteellisia alttiuksia.

PDP1-puutos (Pyruvate Dehydrogenase Deficiency): Tämän harvinaisen aineenvaihduntasairauden aiheuttaa PDP1-entsyymin puute, mikä johtaa maitohapon vaaralliseen kertymiseen elimistöön. Oireita ovat voimakas rasituksensieto-ongelma, lihasheikkous ja pahimmillaan äkkikuolema. Sairauden periytymismekanismi tunnetaan, ja vastuulliset kasvattajat voivat sulkea sen pois DNA-testillä.

Sydänsairaudet: Rodulla on kohonnut riski synnynnäisiin sydänvikoihin. Erityisesti keuhkovaltion läpän ahtautumaa (pulmonic stenosis) ja avoimeksi jäävää valtimotiehyttä (patent ductus arteriosus eli PDA) tavataan keskimääräistä useammin. Kasvattajien tulisi tutkituttaa jalostuskoiriensa sydämet.

Idiopaattinen epilepsia on tunnettu terveysriski sussexinspanieleilla. Idopaattisen epilepsia periytyvyyttä ei tunneta. Epilepsiakohtaukset alkavat sussexinspanieleilla tyypillisesti 6 kuukauden ja 6 vuoden iän välillä. Keski-ikä ensioireille on noin 2,5 vuotta

Suomen sussexinspanieleita on tutkittu virallisin lonkkakuvauksin toistaiseksi vähän. Tämän vuoksi rodun lonkkatilanteesta Suomessa ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

Viralliset terveystutkimukset

Sussexinspanieli ei kuulu Kennelliiton Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan eli PEVISAan, mutta Suomen Clumberin- ja sussexinspanielit ry on asettanut seuraavat suositukset jalostukseen käytettäville yksilöille Kennelliiton antaman yleisen koirarekisteriohjeen lisäksi.

Jalostukseen käytettävien yksilöiden tulee olla ulkomuodoltaan ja luonteeltaan rodunomaisia sekä terveitä. Koiralla tulee olla näyttelytulos, vähintään EH (ei koske ulkomaalaisia uroksia), eikä sillä saa olla hylkäävää virhettä näyttelyissä.

Rodun terveyden myönteiset kehityssuunnat 

Rodussa tehdään kansainvälisesti pitkäjänteistä ja tavoitteellista jalostustyötä terveyden, luonteen, käyttöominaisuuksien ja geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Kasvattajien tiivis kansainvälinen yhteistyö on edistänyt tämän harvalukuisen rodun kehitystä merkittävästi.

Sussexinspanieli on pitkäikäinen rotu, ja siinä tavataan säännöllisesti iäkkäitä, hyväkuntoisia yksilöitä. Jalostuksessa painotetaan kokonaisuutta, jossa yhdistyvät hyvä terveys, tasapainoinen luonne, rodunomaiset käyttöominaisuudet ja geneettisen monimuotoisuuden vaaliminen.

Sussexinspanieli on aktiivinen ja kestävä metsästyskoira, joka tarvitsee päivittäin riittävästi liikuntaa ja henkistä aktivointia voidakseen hyvin. Vaikka rotu on sisätiloissa yleensä rauhallinen ja viihtyy mielellään perheensä seurassa, se ei ole pelkkä sohvakoira. Metsästystaustansa ansiosta sussexinspanieli nauttii erityisesti metsälenkeistä, luonnossa liikkumisesta sekä tehtävistä, joissa se pääsee hyödyntämään erinomaista hajuaistiaan.

Pelkkä hihnalenkkeily ei useimmille yksilöille riitä täyttämään rodun virikkeiden tarvetta. Sussexinspanieli viihtyy esimerkiksi jäljestyksen, nose workin, spanieleiden metsästyskokeiden, noutoharjoitusten, rally-tokon ja tottelevaisuuskoulutuksen parissa. Se työskentelee mielellään yhdessä ohjaajansa kanssa ja nauttii tehtävistä, joissa se saa ratkaista ongelmia ja hyödyntää luontaisia metsästysominaisuuksiaan.

Liikunnan määrän tulee olla koiran ikään, terveydentilaan ja yksilöllisiin tarpeisiin sopivaa. Säännöllinen liikunta ylläpitää hyvää lihaskuntoa, tukee nivelten terveyttä ja auttaa ehkäisemään ylipainoa, johon rodulla voi olla taipumusta.

Sussexinspanieli on älykäs, yhteistyöhaluinen ja oppii mielellään uusia asioita. Koulutuksessa on kuitenkin hyvä huomioida rodun itsenäinen ja harkitseva luonne. Se ei yleensä reagoi hyvin koviin tai painostaviin koulutusmenetelmiin, vaan oppii parhaiten positiivisen vahvistamisen, johdonmukaisuuden ja palkitsemisen avulla. Kun harjoittelu on koiralle mielekästä ja motivoivaa, se työskentelee innokkaasti ja luotettavasti.

Rodun metsästystausta näkyy myös koulutuksessa. Sussexinspanieli käyttää mielellään hajuaistiaan ja saattaa kiinnostua riistan hajuista ulkoillessaan. Tämän vuoksi hyvä luoksetulo, perustottelevaisuus ja hallittu vapaana pitäminen ovat tärkeitä taitoja, joita kannattaa harjoitella jo pennusta lähtien.

Oikein koulutettuna ja riittävästi aktivoituna sussexinspanieli on tasapainoinen, helposti hallittava ja miellyttävä harrastus- ja perhekoira. Sen yhteistyöhalu sekä halu olla mukana omistajansa arjessa tekevät siitä erinomaisen kumppanin monenlaiseen aktiiviseen elämäntapaan.

Sussexinspanieli sopii aktiiviseen kotiin, jossa arvostetaan uskollista ja hyväntuulista perhekoiraa. Se viihtyy parhaiten osana perheen arkea ja haluaa osallistua perheen yhteisiin puuhiin. Rotu ei yleensä viihdy pitkiä aikoja yksin.

Hyvin sosiaalistettuna sussexinspanieli tulee yleensä hyvin toimeen lasten, muiden koirien ja usein myös muiden kotieläinten kanssa.

Turkin hoito

Sussexinspanielin turkki on tiheä, suojaava ja melko helppohoitoinen. Säännöllinen harjaus pitää turkin hyvässä kunnossa sekä poistaa irtokarvan ja lian. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää korvien, tassujen ja hapsukarvojen hoitoon. Karvanlähtö on runsainta keväällä ja syksyllä, jolloin harjausta tarvitaan tavallista useammin.

Tarvittaessa tassujen, korvien ja hännän hapsukarvoja voidaan siistiä, mutta rodun luonnollinen ulkomuoto pyritään säilyttämään. Liian runsas, pehmeä tai näyttävä turkki ei ole rodulle toivottava, sillä se vaikeuttaisi sen alkuperäistä työskentelyä metsässä.

Rotuyhdistys Suomen Clumberin- ja Sussexinspanielit tarjoaa tietoa rodusta, ylläpitää pentuvälitystä ja kasvattajalistausta sekä järjestää tapahtumia ja koulutuksia, joissa rodusta kiinnostuneet voivat tutustua sussexinspanieleihin ja niiden omistajiin.

Tutustu lisää!

Lue Koiramme-lehdestä

Pääyhteistyökumppanimme

PrimaDog-logo
Agria Eläinvakuutus -logo
Showlink-logo
Paikka-logo