Suomenlapinkoira

• FCI-ryhmä: 5 – Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
• Rodun alkuperämaa: Suomi
• Käyttötarkoitus: Poropaimen, vahtikoira, seurakoira
• Koko:
  • Urokset: 16-21 kg, 49 cm ±3 cm
  • Nartut: 13-16 kg, 44 cm ±3 cm
• Keskimääräinen elinikä: 13 vuotta

Historia ja käyttötarkoitus

Saamelaiset ovat jo vuosisatojen ajan käyttäneet suomenlapinkoiran tyyppisiä koiria porojen paimennukseen ja vartiointiin Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosissa. Näiden koirien perusteella Suomen Kennelklubi hyväksyi lapinpaimenkoiran ensimmäiset rotumerkit vuonna 1946.

Nimi muutettiin lapinkoiraksi vuonna 1967. Rodun tyyppi ja rotukuva alkoivat selkiytyä 1970-luvulla ja rotumääritelmää on täsmennetty siitä eteenpäin useita kertoja. Rodun nimi muutettiin edelleen suomenlapinkoiraksi vuonna 1993. Rotukuva on vakiintunut nopeasti ja nykyisin rotu on erittäin suosittu pääasiassa koti- ja harrastuskoirana koko Suomessa, mutta sitä käytetään yhä myös paimennustyössä joillain puolilla poronhoitoalueita, sekä lammas- ja nautatiloilla.

Luonteenpiirteet

Suomenlapinkoira on älykäs, rohkea, iloinen, toimelias, oppimishaluinen, ystävällinen, uskollinen ja kotioloissa yleensä rauhallinen. Näiden luonteenpiirteiden ansiosta suomenlapinkoirasta on tullut suosittu rotu Suomessa. Useimmiten koira ostetaan perheeseen seurakoiraksi. Suomenlapinkoirissa esiintyy myös hyvinkin vilkkaita ja energisiä yksilöitä, joten jokainen koira tulisi kuitenkin peruskouluttaa, jotta se olisi yhteiskuntakelpoinen. Suomenlapinkoirat ovat yleensä nopeita oppimaan, mutta voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja miettiä, onko jokin tietty toiminta kannattavaa.

Suomenlapinkoira suhtautuu omistajan läsnäollessa vieraisiin ihmisiin ystävällisesti. Suomenlapinkoiralla on taipumus vahtia reviiriään ja ilmoittaa haukunnallaan vieraiden tulosta. Tämä pohjautuu rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen porotokan ja kodan vahtina. Nartut ovat yleensä uroksia nöyrempiä ja sävyisämpiä.

Terveystilanne

Suomenlapinkoira on melko perusterve rotu, jossa ei ole liioiteltuja ulkomuotopiirteitä. Rodussa esiintyy lonkkaniveldysplasiaa ja jonkin verran myös muita nivelsairauksia. Silmäsairauksista merkittävin on katarakta. Rodussa esiintyy jonkin verran autoimmuunisairauksia (allergiat ja atopia, kilpirauhasen vajaatoiminta sekä Addisonin tauti) ja epilepsiaa.

Viralliset terveystutkimukset

Lisäksi suositellaan selkäkuvausta (LTV, VA, SP), polvitutkimusta ja gonioskopiaa. Monille koirille tehdään myös sydänkuuntelu ja enenevissä määrin kuvataan olkia. Geenitesteillä selvitetään tarvittaessa koiran status (terve/kantaja) prcd-PRA:n ja Pompen taudin suhteen.

Rodun terveyden myönteiset kehityssuunnat 

PEVISA-ehtojen jälkeläismäärärajoitusten myötä yhä useampia uroksia käytetään jalostukseen. Lonkkaniveldysplasian suhteen suuntaus vaikuttaisi olevan parempaan päin. Ns. sairausriskiluvut näkyvät julkisina Lappalaiskoiratietokannassa, ja niiden avulla voidaan parantaa tilannetta autoimmuunisairauksien ja epilepsian esiintyvyyden suhteen. Rodun rotukirja on avoin, eli rotuun saadaan edelleen uutta verta rotuunottojen kautta.

Liikunta ja koulutettavuus 

Yksilöiden välillä voi olla isojakin eroja liikunnan tarpeen ja koulutettavuuden suhteen. Yleensä suomenlapinkoiralle sopiva määrä liikuntaa on 1—2 tuntia päivässä. Terve lapinkoira on innokas liikkumaan niin pakkasessa kuin sateessa, mutta pahimmilla helteillä lenkitys on syytä jättää aamun ja illan viileimmille tunneille. Usein lapinkoirien omistajat ovat innokkaita liikkumaan luonnossa ja vaeltamaan, ja lapinkoira on siihen mainio kaveri. Usein lapinkoirat nauttivat hajutyöskentelystä ja ruokavirikkeistä.

Suomenlapinkoirien kanssa suosituimmat harrastuslajit ovat rally-toko, agility, nosework ja lammaspaimennus. Lapinkoiria koulutettaessa kannattaa panostaa hyvän yhteistyön rakentamiseen. Lapinkoirat hoksaavat nopeasti, mutta ovat sen verran itsenäisiä, että usein puntaroivat onko palkkio tavoittelemisen arvoinen.

Muut ominaisuudet 

Suomenlapinkoira sopii yleensä myös ensimmäiseksi koiraksi sekä lapsiperheeseen. Urokset voivat olla narttuja haastavampia murrosiässä. Hyvään tapakasvatukseen kannattaa panostaa, sillä monet lapinkoirat haluaisivat tervehtiä kaikkia vastaantulijoita, mikä voi koiran aikuistuessa muuttua häiritseväksi haukkumiseksi tai remmirähinäksi. Rodussa esiintyy jonkin verran riistaviettiä.

Turkin hoito

Suomenlapinkoiran turkki on ”kaksikerroksinen”: päällä on pidempi peitinkarva, jonka alla on tiheä pohjavilla. Peitinkarvan tulee olla karheaa ja suoraa, jolloin karva hylkii likaa ja vettä eikä koira kastu läpimäräksi; myöskään lumi ei tartu karvapeitteeseen. Normaalisti turkin hoito ei vaadi muuta kuin säännöllistä harjausta ja kampaamista, pääosin karvanlähtöaikaan. Puhtaudesta on toki huolehdittava, mutta liiallinen pesu ei ole hyväksi. Huuhtelu tarpeen vaatiessa riittää. Suomenlapinkoira ei ole ns. trimmattava rotu, joten saksia ei tarvitse käyttää. Steriloidun/kastroidun koiran turkki on usein runsasta ja helposti takkuuntuvaa sekä työlästä hoitaa.

Rotuyhdistys tukena

Rotuyhdistyksen nettisivuilla on rotuesittelyt ja tietoa lappalaiskoiran hankinnasta. Rotutiedusteluja voi tehdä myös sähköpostitse rotuinfo@lappalaiskoirat.fi. Jalostustoimikunnan hyväksymät jalostusyhdistelmät ovat julkisesti nähtävissä.

Tutustu lisää!

• Lappalaiskoirat ry
• Harkitsetko Suomenlapinkoiraa? – Katso kasvattajat tästä ja löydä pentueet täältä.