Rekikoirakilpailut ovat lähinnä urheilukilpailuja ja avoimia kaikille koirille, rodusta tai roduttomuudesta riippumatta. Lajin kokeissa ja kilpailuissa selvitetään puhdasrotuisten rekikoirien taipumuksia vetotehtäviin.
Kilpailuista kokeisiin
Perinteiset rekikoirakilpailut ovat olleet lähinnä urheilukilpailuja ja avoimia kaikille koirille, rodusta tai roduttomuudesta riippumatta.
1970-luvulla kenneltoiminnan suosion kasvaessa haluttiin puhdasrotuisten rekikoirien taipumuksista tarkempaa tietoa ja ajanhengen mukaisesti käyttövalionarvoja puhdasrotuisille rekikoirille. Näitä varten kehitettiin koesäännöt, joista ensimmäiset siperianhuskyjen koesäännöt vahvistettiin Suomen Kennelliitossa jo 1976. 1980-luvulla siperianhuskyjen käyttöominaisuuksia haluttiin korostaa ja koetulosvaatimus asetettiin myös muotovalionarvon saantiehtoihin.
Suomessa Suomalainen Siperianhusky-seura ry on alusta asti organisoinnut rekikoirien kilpailu- ja koetoimintaa. Selvennykseksi mainittakoon, että perinteinen rekikoira/valjakkoajokilpailu ei ole kenneltoiminnan mukainen koe, vaan valjakoiden välinen nopeus- ja kestävyyskilpailu, mutta rekikoirien kilpailukoe suoritetaan aina valjakkoajokilpailun yhteydessä.
Rekisteröinnit ja koesuoritukset
Rekikoirarotuja rekisteröidään vuodessa noin 500-600 (siperianhuskyjä noin 300-350, samojedeja parisataa, alaskanmalamuutteja reilusti alle sadan ja grönlanninkoiria joitakin yksilöitä), joskaan läheskään kaikista ei tule rekikoiria, vain siperianhuskyistä suurin osa pääsee rekikoiriksi.
Viime vuosina kilpailukokeisiin on osallistunut reilu parisataa koiraa vuosittain. Näistä suurin osa on ollut siperianhuskyjä, muita rotuja on ollut mukana muutamia kymmeniä. Valjakkoajoharrastuksen suosion kasvaessa myös kilpailukoesuoritukset tulevat kasvamaan edelleen.
Käyttökokeita järjestetään vuosittain 4-5 kpl. Osallistujamäärä kokeisiin on ollut noin 80-90 koiraa/vuosi.
Kansainvälinen toiminta
Aikaisemmin, ennen rabiesta, Pohjoismailla oli aktiivista kilpailu- ja koeyhteistyötä. Rajojen sulkeuduttua yhteydet suuntautuivat Euroopaan. Suomalaisia siperianhuskyvaljakoita on osallistunut menestyksellä moniin eurooppalaisiin kilpailuihin. Myös Suomessa järjestetyissä EM-kilpailuissa suomalaiset puhdasrotuvaljakot ovat menestyneet mainiosti.
Rekikoirien kilpailukoe
Kilpailukoe suoritetaan valjakkoajokilpailun yhteydessä. Kilpailut ovat yksi- tai useampipäiväisiä nopeuskilpailuja maastoon tehdyillä radoilla. Radat ovat pääosin moottorikelkkauria ja metsäautotiepohjia ym. vastaavia.
Kilpailukokeeseen osallistuvien koirien on juostava valjakossa, joka koostuu kokonaan rekisteröidyistä, samanrotuisista koirista. Kilpailukoetulokset lasketaan vertaamalla valjakon, jossa osallistuva koira juoksee, aikaa kilpailun perusaikaan. Sitä laskettaessa huomioidaan vain samanrotuiset valjakot, eli vain samanrotuisia koiria verrataan keskenään.
Kilpailuissa koirat vetävät kevyttä rekeä ajajan ohjatessa sitä jalaksilta ja auttaessa koiria potkuttemalla vauhtia. Ajettavat matkat vaihtelevat valjakon koiramäärän mukaan. Yleisimmät kilpailuluokat ovat kolmen-neljän, kuuden ja kahdeksan koiranluokat, joissa ajettavat matkat ovat noin 10, 15-20 ja 20-25 km.
Kilpailuissa voi olla myös avoin, koiramäärältään rajoittamaton luokka, jonka reitti on yleensä yli 30 km. Vuosittain järjestetään myös muutamia keskipitkän matkan kilpailuja, joissa päivämatkat ovat noin 60-150 km. Pitkien matkojen monipäiväisissä etappikilpailuissa matkaa saattaa kertyä jo yli 500 km. Kilpailuissa on usein myös omat luokat nuorille ja lapsille.
Kokeet ja kilpailut ovat paitsi koirien ominaisuuksien testausta jalostuskäyttöä varten, myös koko perheen hauskaa yhdessäoloa mukavan harrastuksen ja ystävien parissa.
Rekikoirien käyttökoe
Käyttökoe muodostuu useasta eri osa-alueesta ja siinä on kaksi luokkaa, johtajakoirat ja muut.
Käyttökokeessa arvosteleva tuomari on valjakon kyydissä ja se suoritetaan maastossa, johon sisältyy aurattua tietä tai vastaavaa ja maastoa, jossa ei ole selvästi havaittavaa valmista ajouraa.
Kokeessa arvostellaan koiran taitavuutta, taipumuksia ja yhteistyökykyä toimia valjakossa rekikoirana. Käyttökokeessa arvostellaan mm. käännökset oikealle ja vasemmalle, täyskäännös, tien ylitys, valjakon pysähtyminen, toisen valjakon ja liikkuvan ajoneuvon kohtaaminen, valjakon yleinen hallittavuus ja kokeeseen osallistuvan koiran työskentelyhalukkuus.
Ennen kuin siperianhuskylle voi hakea käyttövalionarvoa, on sen oltava toiminut johtajakoirana käyttökokeessa arvosanalla kiitettävä ja täytettävä muut valionarvon vaatimukset.
Valjakkoajokilpailujen kehitys
Alaskassa kultaryntäyksen aikoihin ja sen jo hieman laantuessa 1900 –1910-luvulla alkoi rekikoirien perinteinen työ muuttua. Tarvittiin enemmän nopeampia ja kevyempiä kuljetuksia, mm. postin kuljetusta.
Reitit kylistä kyliin, kuin myös ansametsästäjien uratkin, tulivat entistä useammin aurattua. Tämä kaikki edellytti rekikoirilta aikaisempaa enemmän vauhtia ja vahtikestävyyttä, sillä etäisyydet olivat suuria.
Samoihin aikoihin arjen piristykseksi järjestetyt “talvikarnevaalit” perinteisine hiihtokilpailuineen saivat rinnalleen valjakkoajokilpailuja, joiden rahapalkinnot ja vedonlyöntitulot olivat tärkeää lisätuloa kullankaivajille ja turkismetsästäjille.
1908 järjestettiin ensimmäinen suuri All Alaska Sweepstake valjakkoajokilpailu, jossa kilpailumatka oli yli 400 malia (660 km), kultakaupunki Nomesta Candleen ja takaisin (noin Helsingistä Ouluun).
Tieto tuosta kilpailusta levisi Beringinsalmen toisellekin puolelle ja seuraavana vuonna siperialainen kauppamatkustaja W. Goosak toi kilpailuun valjakollisen siperialaisia rekikoiria, jotka sijoittuivat kilpailussa kolmanneksi. Sitä, että nämä siperialaiset “pienet rotat”, kuten niitä kutsuttiin, ylipäätänsä jaksoivat maaliin asti, pidettiin suurena ihmeenä, sillä perinteisesti Alaskassa rekikoirina käytettiin suuria ja “vahvoja” koiria.
Seuraavana vuonna 1910 Sweepstakelle osallistui skotlantilaisen aatelismies Fox Maule Ramsayn tätä kilpailua varten Siperiasta noutamista 60 siperialaiskoirasta kootut kolme valjakkoa. Yhtä hän ajoi itse, toista Charlie Johnsson ja kolmatta suomalaissyntyinen John “Ironman” Johnson.
Kilpailun voitti ylivoimaisesti “Ironman” Johnson ja Ramsay tuli toiseksi, seuraavat kilpailijat tulivat maaliin vasta seuraavana päivänä. Johnsonin aika (noin 74 tuntia) jäi reittiennätykseksi eikä sitä ei ole kyetty koskaan myöhemminkään alittamaan. Tämän kilpailun ansiosta siperialaiskoirat tulivat kertaheitolla kuuluisiksi kaikkialla Alaskassa.
Seuraavina vuosina siperialaiskoiria haettiin lisää Alaskaan ja ne saavuttivat suosiota helpon käsiteltävyytensä, suuren nopeutensa ja kestävyytensä ansiosta. Ne myös menestyivät monissa muissa valjakkoajokilpailuissa.
Alaskassa koiravaljakkokilpailuja on järjestetty reilun sadan vuoden ajan mutta jo koillis-Siperian alkuperäiskansojen tiedetään kilpailleen koiravaljakoillaan, vaikka näissä kilpailuissa ei välttämättä aina voittanut nopein valjakko vaan esim. taitavin koirankäsittelijä saatettiin julistaa voittajaksi.
Alaskassa tekniikan vallankumouksen myötä koiravaljakkoajo kehittyi vähitellen perinteisestä työkäytöstä mielenkiintoiseksi kilpailulajiksi ja koiravaljakkokilpailut muodostuivat tärkeäksi osaksi pitkää talvea.
Alaska on edelleen valjakkoajon pääpaikka, jossa sitä voidaan pitää kansallisurheiluna. Siellä ajetaan myös vuosittain maailman vaativin valjakkoajokilpailu Iditarod Trail, jonka reitin pituus on noin 1600 km.
Alaskasta valjakkokilpailut levisivät pian Kanadaan ja 1960-luvulla Eurooppaan. Pohjoismaiden lisäksi harrastuksella on vahva jalansija myös keski-Euroopassa. Suomessa valjakkoajokilpailuja järjestetty jo yli 35 vuoden ajan.
Rekikoirien historiaa
Rekikoirat ovat olleet ihmisen apuna ankarissa pohjoisissa olosuhteissa riistan saamisessa, kuljettamisessa kuin postinkannossakin.
Yksi varhaisimmista koiran käyttötarkoituksista on ollut sen pito vetoeläimenä. Arktisilla alueilla on satojen vuosien ajan käytetty kulkuvälineenä koiravaljakkoa. Metsästäjät, hylkeenpyytäjät, kalastajat ja myöhemmin myös posti, poliisi ja rajavartiosto käyttivät tätä luotettavaa kulkuvälinettä, jolla pääsi perille vaikeissakin olosuhteissa.
Vetokoirina on perinteisesti käytetty kunkin alueen omaa koirakantaa, joista aikaa myöten on kehittynyt eri tarkoituksiin soveltuvia koiratyyppejä. Myöhemmin joitakin näistä on rekisteröity virallisiksi roduiksi, näistä rekikoirana tunnetuin on siperianhusky.
Siperianhusky, tai oikeastaan koirat, joista rotu on kehitetty, ovat kotoisin nimensä mukaisesti Koillis-Siperiasta. Anadyr- ja Kolyma-jokiseutujen tasangoilla, lähinnä Alaskaa olevalla Siperian osalla, asui vielä 1800-1900-luvun vaihteessa paimentolaisheimoja, eskimoita, jotka elivät pääasiassa metsästyksellä ja kalastuksella. Kulkuneuvo, joka heillä oli käytössään, oli koiravaljakko.
Saadakseen riistaa, useimmiten hirviä ja peuroja, oli ohjattavan valjakon syytä olla nopea ja kestävä. Metsästys tapahtui vielä pitkään 1900-luvun puolellakin perinteisillä aseilla keihäin ja jousin. Metsästyssaalis täytyi myös usein kuljettaa pitkiä matkoja leiriin, ja kun riista, pääosin siis hirvi- ja porolaumat, keksivät lähteä kauemmaksi, täytyi leiri muuttaa kaikessa kiireessä.
Näitä koiria ostettiin 1900-luvun alkupuolella Alaskaan ja myöhemmin niistä kehitettiin siperianhusky, jonka AKC (American Kennel Club) hyväksyi viralliseksi roduksi vuonna 1930.
