Vuoden näyttelykoira -kilpailu huipentuu jatkossa Koiramessuilla
Vuoden näyttelykoira -kilpailu siirtyy vuoden 2026 alusta Koiramme-lehdeltä Kennelliiton hallinnoitavaksi. Muutoksen myötä myös pisteiden laskemisen aikataulu muuttuu niin, että kilpailun viimeiset pisteet voi kerätä vielä juuri ennen voittajien julkistamista, eli joulukuussa Koiramessujen yhteydessä järjestettävissä näyttelyissä.
Vuoden näyttelykoira -kilpailussa palkitaan näyttelykauden mittaan parhaiten menestyneet koirat. Kilpailussa on kolme sarjaa, joissa palkitaan Vuoden Näyttelykoira, Vuoden Veteraani ja Vuoden Kasvattaja.
Tähän saakka kilpailun pisteet on laskettu marraskuun alun ja seuraavan vuoden lokakuun lopun välillä järjestettyjen näyttelyiden tulosten perusteella. Kun näyttelyistä kerättävien pisteiden lasku muuttuu kalenterivuosikohtaiseksi, lasketaan pisteet tammikuun alusta joulukuun Koiramessuihin asti. Siirtymävuonna 2026 lasketaan mukaan myös vuoden 2025 Koiramessujen näyttelyiden tulokset.
Vuoden näyttelykoira -kilpailu järjestetään yhteistyössä Kennelliiton pääyhteistyökumppaneiden Agria Eläinvakuutuksen ja Hau-Hau Championin kanssa.