Kennelliitto on perustanut työryhmän vaikuttamaan koirankasvattajien verotuskohteluun sekä selvittämään sitä, miten kasvattajia voidaan kouluttaa ja neuvoa verotukseen liittyvissä asioissa.

Koirankasvattajien verotus on noussut voimakkaasti esille viime aikoina. Kasvattajat ovat toivoneet Kennelliitolta tukea Verohallinnon ohjeistukseen vaikuttamiseksi sekä neuvontaa siitä, mitä kaikkea koirankasvattajan verotukseen liittyvissä asioissa tulee ottaa huomioon.

Kennelliiton hallitus on perustanut työryhmän, jonka tehtävänä on laatia selvitys Verohallinnon koirankasvattajien verotusta koskevaan ohjeeseen. Tavoitteena on pyrkiä vaikuttamaan Verohallintoon verotusohjeen muuttamiseksi. Työryhmä tekee myös Kennelliiton hallitukselle ehdotuksen siitä, millaista verotukseen liittyvää koulutusta kasvattajille voidaan järjestää. 

Työryhmän kokoonkutsujana toimii Kennelliiton hallituksesta Molli Nyman. Mukana hallituksesta on myös Johanna Markola. Kennelliiton toimistosta työryhmässä ovat mukana toiminnanjohtaja Pirjo Onza, lakimies Raisa Kiesi ja talouspäällikkö Unka Sarsila-Etelämäki. Suomen koirankasvattajat SuKoKasta ovat mukana Enni Alanko, Armi Polo ja Eeva Vilamo.