Kennelliiton valtuusto kokoontui 24. toukokuuta Espoossa. Kokouksessa muun muassa hyväksyttiin Kennelliiton vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä useita sääntömuutoksia. Kokouksessa muistettiin myös ansioituneita jäseniä ja palkittiin eri toimijoita.
Kokous aloitti uuden valtuustokauden, joka jatkuu vuoden loppuun 2028 saakka. Paikalla oli 120 valtuutettua tai heidän varahenkilöään.
- Tällä valtuustokaudella on käsillä monia todella merkittäviä ja vaikeitakin asioita. Meillä on ratkaisun avaimet moneen asiaan, ja meidän tulee olla rohkeita ja käyttää niitä, totesi valtuuston puheenjohtaja Jari Parkkisenniemi avatessaan kokouksen.
Hän painotti sitä, että jotta Kennelliiton ääni kuuluu painavana yhteiskunnassa, tulee liiton sisällä määritellä yhdessä se, mitä me haluamme olla. Valtuustoviikonlopun aloitti strategiatyöskentely lauantain valtuustoseminaarissa. Parkkisenniemi näkee erittäin tärkeänä sen, että tätä työtä tehdään yhdessä, jäsenistöä laajasti osallistaen. Hän myös nosti esille sen, että tiukan talouden aikana Kennelliiton toiminnassa tulee miettiä tarkkaan, miten eurot käytetään tehokkaimmin.
Valtuusto hyväksyi Kennelliiton vuoden 2025 tilinpäätöksen. Tilinpäätös oli lähes 89 000 euroa alijäämäinen. Kokonaistuotot ja kokonaiskulut kasvoivat Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn järjestelyiden takia, mutta muut kulut laskivat verrattuna vuoteen 2024. Sekä Kennelliiton jäsenmäärä että rekisteröintien määrä vähenivät toimintavuonna, mutta rekisteröintimaksujen korotus tasasi rekisteröintituottoja. Terveystutkimusmaksutuotot olivat edellisen vuoden tasolla.
Koko Kennelliitto-konsernin tulos oli toimintavuonna ylijäämäinen hieman yli 67 000 euroa. Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy teki vuonna 2025 voittoa lähes 191 200 euroa.
Valtuusto päätti pitää Kennelliiton jäsenmaksut vuonna 2027 samoina kuin kuluvana vuonna.
Valtuusto sai tiedoksi Kennelliiton vuosikertomuksen. Kansainvälisyysteema näkyi toimintavuonna parhaiten Maailman Voittaja 2025 -näyttelynä ja sen oheistapahtumina. Kennelliitto järjesti myös kansainvälisen kennelunioni FCI:n yleiskokouksen ja Suomen Palveluskoiraliitto järjesti koiratanssin MM-kilpailut.
Koirien terveyttä ja hyvinvointia nostettiin vuoden aikana yhä painokkaammin esille eri toiminnoissa. Kennelliitto sai myös eettiset ohjeet kaikille koiraharrastajille. Vuoden aikana käynnistyi vuosien 2027–2032 strategian suunnittelu, johon osallistettiin koko jäsenistö ja sidosryhmät. Kennelliitto myös tehosti vaikuttamistyötään, jotta koirien ja koiraharrastajien ääni kuuluisi paremmin yhteiskunnassa.
Valtuusto hyväksyi uudet näyttelysäännöt. Sääntöjä on valmisteltu Kennelliiton näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan alaisessa työryhmässä, joka keräsi uudistuksen pohjaksi palautetta näyttelyohjaajilta, kennelpiireiltä ja rotujärjestöiltä. Uudet säännöt ovat voimassa viiden vuoden ajan.
Keskeiset muutokset näyttelysääntöihin liittyvät ilmoitusmaksun palautukseen, pakollisiin palkintoihin ja ruusukkeisiin, FCI:n pentuluokkien arvosteluun tekemiin muutoksiin sekä uuteen FCI:n lanseeraamaan kasvattajan esittämä -kilpailuluokkaan. Nuorten koirien sertifikaattirajoitus säilyy ennallaan. Sääntömuutosta tullaan avaamaan tarkemmin omassa tiedotteessaan.
Valtuusto hyväksyi viiriäiskoirien metsästyskokeen (WACH) ja metsäkokeen (WACH-M), spanielien taipumuskokeen (SPA) ja nosework-kokeen (NW) esitetyt sääntömuutokset sekä säännöt uusiin tolling-metsästyskokeeseen (NOTO) ja käytännön tolling -metsästyskokeeseen (NOTO-M). Tolling on novascotiannoutajien rodunomainen koemuoto, jossa testaan koiran kykyä sekä houkutella ja noutaa vesilintuja. Nyt hyväksyttyjä sääntömuutoksia tullaan avaamaan tarkemmin omassa tiedotteessaan.
Viiriäiskoirien metsästyskokeen ja metsäkokeen uudet säännöt tulevat voimaan 20.8.2026 ja muut uudet säännöt 1.1.2027.
Valtuusto hyväksyi korjauksen valtuuston kokouksessa syksyllä 2025 hyväksyttyjen kasvattajasitoumuksen sekä koiranomistajan ja -haltijan perussäännon tekstimuotoiluun. Jalostuksen tavoiteohjelmien suositukset säilyvät edelleen suosituksina, eivätkä muutu velvoitteiksi. Kasvattajien, jotka ovat jo hyväksyneet uuden kasvattajasitoumuksen, ei tarvitse enää hyväksyä korjattua kasvattajasitoumusta.
Kokouksessa palkittiin Koiramme-lehden Rotujärjestölehtikilpailun parhaat julkaisut. Ensimmäisen palkinnon sai Suomen Rottweileryhdistyksen lehti Rottweiler, jonka päätoimittaja on Sami Partanen. Toiseksi kilpailussa tuli Suomen Bassetkerhon Basset Bulletin, jonka päätoimittaja on Linda Helasmäki ja kolmanneksi Suomen Kääpiöbullterrierien Minibulletin, jonka päätoimittaja on Nina Paakkari.
Kennelliiton jalostustoimikunta haluaa kannustaa rotujärjestöjä ja -yhdistyksiä jalostuksen tavoiteohjelmien laatimisessa. Valtuuston kokouksessa palkittiin kolme ansiokkaasti laadittua jalostuksen tavoiteohjelmaa, baijerinvuoristovihikoiran, bedlingtoninterrierin ja whippettin jalostuksen tavoiteohjelmat. Lisäksi kunniamaininnan saivat tiibetinspanielin ja venäjänspanielin jalostuksen tavoiteohjelmat.
Palkituista ohjelmista voi lukea tarkemmin tästä uutisesta.
Valtuusto kutsui Eeva Anttisen Kennelliiton kunniajäseneksi. Hän on toiminut pitkään Kennelliiton valtuuston puheenjohtajana ja ollut myös liiton hallituksen puheenjohtaja. Hän on vaikuttanut aktiivisesti Suomen Kennelsäätiön perustamiseen ja toimii Säätiön hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut myös erittäin aktiivinen Kennelliiton kansainvälisessä yhteistyössä.
Kokouksessa myös palkittiin ansioituneita Kennelliiton jäseniä. Kennelliitto on myöntänyt pro cane -ansiomerkin Henrik Hanneliukselle, ajokoirapatsaan Tapio Eerolalle ja Markku Mähöselle sekä Kennelliiton kultaisen ansiomerkin Tuula Laitiselle.
Valtuustolle esiteltiin myös uudet emerita- ja emeritustuomarit. Uusi emeritaulkomuototuomari on Säde Hohteri. Uudet emeritusylituomarit ovat Risto Kellin ja Hannu Kivimäki.
Valtuusto ei hyväksynyt Suomen Australiankarjakoirat ry:n ja Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n rotujärjestöhakemuksia, koska ne eivät täyttäneet kaikilta osin rotujärjestöohjesäännön vaatimuksia.
Valtuustolle tuotiin tiedoksi ne perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmat (PEVISA), joita koskeva esitys tai päätös ei ole ollut PEVISA-säännön mukainen. Näitä olivat englanninbulldoggin, manchesterinterrierin ja saksanmetsästysterrierin PEVISA-ohjelmat.
Valtuustossa avattiin lopuksi Kennelliiton strategiatyön suunnittelun aikataulua. Kennelliiton hallitus käsittelee edelleen strategian painopistealueita ja niihin liittyviä asioita lauantain valtuustoseminaarissa tehtyjen ryhmätöiden perusteella. Näitä käsitellään myös syksyllä valtuustowebinaareissa.
Esitys Kennelliiton vuosien 2027–2032 koko strategiaksi, joka sisältää vision, tavoitteet, painopistealueet ja käytännön toimenpiteet, tuodaan valtuuston päätettäväksi syyskokouksessa 22. marraskuuta. Strategian tultua voimaan strategiatyö tulee jatkumaan, se elää ajassa ja käytännössä.