Ihmisten jouluun kuuluu monenlaisia herkkuja, kukkia ja koristeita, jotka voivat olla koiralle vaarallisia. Koirille kuitenkin yhdessäolo on joulunajan juhlapyhinä tärkeintä. Haluamme muistuttaa jokaista koiranomistajaa turvallisesta joulun vietosta koiran kanssa.

Joulukinkku ja suklaa eivät sovi koiralle

Joulun herkut maistuisivat myös vierestä seuraavalle koiralle, mutta useat ihmisten jouluruoista voivat olla koiralle vaarallisia.

Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula muistuttaa, että joulukinkkua ei sen suolaisuuden ja rasvaisuuden vuoksi kannata antaa koiralle. Myös kinkun paistorasva on koiralle haitallista ja voi aiheuttaa pahimmillaan haimatulehduksen.

– Huolehdi myös, ettei koira pääse syömään kinkkuverkkoa, sillä se voi aiheuttaa hengenvaarallisen suolitukoksen. Kinkun tai siipikarjan luita ei myöskään pidä antaa koiralle, sillä luut voivat tukkia koiran suoliston tai terävät luunsirut jopa puhkaista suolen, sanoo Lilja-Maula.

Myös jouluun kuuluvat tummat suklaat ovat koirille vaarallisia. Mitä tummempaa suklaa on, sitä vaarallisempaa se on. Etenkin pienelle koiralle vähäinenkin määrä tummaa suklaata voi pahimmillaan aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Joten suklaarasiat kannattaa pitää poissa koiran ulottuvilta.

Suklaan aiheuttaman myrkytyksen oireet näkyvät ensimmäisten 4–24 tunnin kuluessa. Oireita ovat muun muassa oksentelu, tärinä, lisääntynyt virtsaaminen, vatsakivut sekä kouristelu.

– Pidä huoli, ettei ruokia jää paikkoihin, joista koira pääsee niihin käsiksi. Jos kuitenkin huomaat koiran syöneen sille kiellettyjä asioita tai koira tulee yllättäen huonovointiseksi, ole yhteydessä eläinlääkäriin. Päivystävien eläinlääkäreiden yhteystiedot ja aukioloajat on hyvä tarkistaa valmiiksi ennen joulun pyhiä, Lilja-Maula muistuttaa.

Koirille haitallisia ruoka-aineita ovat esimerkiksi:

  • kinkun paistorasva
  • makeiset
  • mausteiset ruoat
  • hiivaa tai soodaa sisältävät taikinat
  • suklaa (etenkin tumma suklaa)
  • macadamiapähkinä
  • viinirypäleet ja rusinat
  • ksylitoli

Pidä kynttilät ja joulukukat pois koiran ulottuvilta

Kynttilät ja joulukuusi on hyvä sijoittaa niin, ettei koira pääse touhutessaan vahingossa kaatamaan niitä. Kuusen voi rajata esimerkiksi kompostiverkolla. Koirat voivat olla kiinnostuneita myös jouluvaloista, joten sähköjohdot on hyvä piilottaa koiran ulottumattomiin.

– Monet perinteiset joulukukat ovat myrkyllisiä koiralle, joten kiinnitä huomiota myös niihin. Pennut ovat aikuisia koiria vallattomampia ja niiden touhuja kannattaa seurata tarkemmalla silmällä, muistuttaa eläinlääkäri Lilja-Maula.

Ole yhteydessä eläinlääkäriin, jos koira pääsee käsiksi myrkylliseen joulukukkaan.

Koirille myrkyllisiä joulukukkia ovat esimerkiksi:

  • joulutähti
  • hyasintti
  • amaryllis
  • jouluruusu
  • atsalea
  • tulppaani
  • marjakuusi

Koiralle lahjaksi yhdessäoloa

Koirat nauttivat yhdessäolosta eivätkä ne kaipaa joululahjoja. Jos kuitenkin lahjan haluaa antaa, sen ei tarvitse olla syötävää tai leluja. Esimerkiksi kiireetön lenkki tai metsäretki piristää koiran lisäksi myös omistajaa. Myös uuden tempun opettelu voi toimia mukavana yhteisenä puuhana.

Koiralle voi myös tarjota tekemistä esimerkiksi piilottamalla koiran lempiherkkuja tai puuhastelemalla yhdessä aktivointipelin parissa. Koirille sopivia herkkuja tai puruluita löydät eläinkaupoista.

– Koiralle hankitun joululahjan paketista kannattaa jättää pois teipit, narut ja pussit, Lilja-Maula vinkkaa.

Huolehdi jouluna, että koiran oma tuttu ja turvallinen lepopaikka on saatavilla joulun vilinän ja vilskeen keskellä.

Kennelliitto toivottaa iloista ja turvallista joulua kaikille!