Koiramessuilla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä lähes kaikki Suomesta löytyvät koirarodut saman katon alla. Messuilla on nähtävissä kaikkiaan 330 koirarotua ja yhteensä viikonlopun aikana noin 16 000 koiraa. Kennelliitto järjestää Koiramessut 10.–11. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.

Suurin osa koirista osallistuu messujen yhteydessä järjestettäviin koiranäyttelyihin, mutta tämän lisäksi myös erilaisiin vauhdikkaisiin esityksiin ja rotutorille. Tule tutustumaan uusiin rotuihin ja katselemaan kehän laidalle omia suosikkejasi.

Koiramessuilla järjestetään suloisten koiranpentujen omat näyttelyt. Pentunäyttelyihin osallistuu viikonlopun aikana noin 1 900 suloista pentua. Vanhemmille koirille pidetään samaan aikaan omat kansainväliset, Suomen suurimmat koiranäyttelyt. Niihin osallistuu noin 7 000 koiraa molempina päivinä. Kaikkiin näyttelyihin saapuu koiria yhteensä 23 eri maasta.

Yhdessä näyttelyt muodostavat kotimaisen näyttelyvuoden loppuhuipennuksen ja vuoden odotetuimman koiratapahtuman. Näyttelyiden loppukilpailut juontaa Nicke Lignell ja Paula Lehdistö.

Näyttelyiden aikataulut julkaistaan viikolla 47.

Lisätietoja:
viestinta@kennelliitto.fi
(09) 8873 0292