Lukukoirat

Lukukoiralle lukeminen on osa lukemaan innostamista. Lukukoiran tehtävänä on kuunnella lukijaa ja olla läsnä. Koira ei arvostele eikä huomauttele virheistä, hitaudesta tai epäröinnistä. Koiran läsnäolo rentouttaa lukijaa ja lievittää stressiä. Lukukoirat työskentelevät pääasiassa kirjastoissa. Lukukoiratoiminta on osa eläinavusteista toimintaa ja se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Kennelliitto on yhteistyössä Mikkelin Kaupunginkirjaston kanssa laatinut laatusuosituksen yleisten kirjastojen lukukoiratoiminnalle. Kennelliitto vastaa koirien soveltuvuuden arvioinnista ja koiranohjaajien kouluttamisesta. Ensimmäiset lukukoirakoulutukset järjestetään vuonna 2017 eri puolilla Suomea. Kaikille toimintaan mukaan tuleville järjestetään sama perustason koulutus.

Soveltuuko koirani Kennelliiton lukukoiraksi?

Kennelliiton lukukoiran tulee olla yli 2-vuotias, perusterve, ihmisystävällinen koira, joka on perusluonteeltaan sopiva lukukoiratoimintaan. Toimintaan mukaan tulevalta koiralta edellytetään myös kykyä työskennellä toisten koirien läheisyydessä. Koiralla tulee olla hyvä ja luottavainen suhde ohjaajaansa. Koiralle on jo kertynyt kokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista ja tilanteista. Koiran tulee rauhoittua vieraiden ihmisten seurassa. Lukukoiratoimintaan mukaan tulevien koirien tulee olla Kennelliiton koirarekisterissä tai FIX-rekisterissä tunnistusmerkittyinä.

Lukukoiraohjaajan tulee olla täysi-ikäinen ja Kennelliiton jäsen. Hänen tulee ymmärtää toiminnan vaatimukset ja vapaaehtoistoiminnan henki. Lukukoiraohjaajan tulee suorittaa Kennelliiton lukukoirakurssi, sitoutua sovittuihin toimintatapoihin ja toimia niiden mukaisesti.

Koiralle, joka on jo tehnyt lukukoiratoimintaa vähintään 6 kertaa viimeisen vuoden aikana, ei tarvitse tehdä soveltuvuuden arviointia. Siinä tapauksessa riittää, että ohjaaja suorittaa vain lukukoirakurssin teoriaosuuden.

Lukukoirakoulutukset 2017

25.-26.2.2017 Mikkeli

1.-2.4.2017 Seinäjoki

10.-11.6.2017 Tampere, ilmoittautuminen koulutukseen avataan myöhemmin.

12.-13.8.2017 Pääkaupunkiseutu, ilmoittautuminen koulutukseen avataan myöhemmin.

21.-22.10.2017 Kajaani, ilmoittautuminen koulutukseen avataan myöhemmin.

 

Lukukoiratoiminnan laatusuositus