Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistuttaa 2.10. tiedotteessaan äärimmäisiksi jalostettujen piirteiden ja kapean geeniperimän aiheuttamista eläinsuojeluongelmista.

HESY kehottaa rotukoirien ja -kissojen hankintaa harkitsevia valitsemaan lemmikikseen mahdollisimman terveen rodun, jolla ei ole liioiteltuja ulkonäköpiirteitä. Monet äärimmäisiksi jalostetut rakenteelliset piirteet aiheuttavat eläimelle paljon erilaisia sairauksia ja vaivoja, kuten silmävaurioita, ihotulehduksia ja hengitystievaikeuksia.

– Hyvinvoivan eläimen hengitys ei rohise, eikä sillä ole paljon ylimääräistä nahkaa. Terve eläin liikkuu sulavasti ja energisesti, leikkii, on aktiivinen eikä tarvitse päivittäistä pyllynpesua. Eläimen hyvinvointiin kuuluu myös kyky lisääntyä luonnollisesti. Jalostuksen rajan pitäisi tulla vastaan tilanteissa, joissa astuminen on urokselle hyvin vaikeaa ja tiineet nartut tukehtuvat tai eivät pysty synnyttämään alateitse liian lyhyeksi jalostettujen kuonojen ja suurten päiden takia, sanoo HESY:n puheenjohtaja Susanna Paavilainen.

Ongelmia aiheuttaa myös kapea geenipohja. Jos rodun populaatio on pieni tai näyttelyssä menestyneillä yksilöillä – niin sanotuilla siitosmatadoreilla – aletaan teettää paljon pentuja, jalostus muuttuu helposti sisäsiittoiseksi, mikä lisää perinnöllisten sairauksien esiintuloa. Terveysongelmat vaivaavat myös monirotuisia yksilöitä. Esimerkiksi kahden rakenteeltaan liioitellun koirarodun risteytyksestä syntyneet jälkeläiset eivät ole sen terveempiä kuin puhdasrotuisetkaan. Siksi HESY kehottaa eläimen hankintaa harkitsevia aina selvittämään eläimen taustat ja kysymään kasvattajan motiiveja pentueen teettämiseen juuri näillä yksilöillä.
 
HESY peräänkuuluttaa nyt kuluttajan vastuuta. Eläintä ei pidä ostaa, jos rodulla on pahoja terveydellisiä ongelmia. Kun ei ole kysyntää, ei ole tarjontaakaan. Koirien kohdalla yksi hyvä työkalu terveen eläimen valintaan on Suomen Kennelliiton alaisten rotujärjestöjen ylläpitämät rotukohtaiset jalostuksen tavoiteohjelmat (JTO). Ne sisältävät rotujärjestöissä päätetyt suositukset mm. jalostuskoirien terveystarkastuksille ja jälkeläisten enimmäismäärille, mutta koskevat luonnollisesti vain rekisteröityjä koiria. Rotukoiran ottajan kannattaakin varmistaa, että koira on rekisteröity.  
 
– Jalostuksen ongelmien ehkäisyssä pennunottaja on avainasemassa. Hän voi valita lemmikikseen yksilön, jonka vanhemmille on tehty rotukohtaiset terveystutkimukset. Rotujen tervehdyttämiseen voi vaikuttaa näin omilla valinnoilla. Kun valitset lemmikiksesi eläimen, joka saa todennäköisesti elää kivutonta ja vaivatonta elämää, säästyt itsekin monelta mieliharmilta ja rahanmenolta, Paavilainen lisää.
  
Maailman eläinten päivä:
 
Maailman eläinten päivää vietetään lauantaina 4.10. Suomessa päivää juhlistetaan tänä vuonna 105. kertaa. Maailman eläinten päivän on tuonut maahamme HESY:n puheenjohtajanakin kausina 1916–1926  toiminut Constance Ullner, joka tutustui ideaan Pariisissa kansainvälisessä eläinsuojelukongressissa vuonna 1900 ja toi sieltä ajatuksen kansainvälisen eläinten päivän viettämisestä myös Suomessa. 


Lue lisää: 
 
Suomen Kennelliiton jalostuksen tavoiteohjelmat (JTO)

Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma (PEVISA)