Mausteiset ja suolaiset jouluruuat ja kinkun luut eivät kuulu koiran ruokakuppiin. Suklaa, ksylitoli ja joulukukat voivat aiheuttaa koiralle jopa hengenvaarallisen myrkytyksen. Näiden lisäksi viinirypäleet ja rusinat voivat aiheuttaa äkillistä munuaisten vajaatoimintaa koirilla. Jouluna tulee huomioida myös myrkylliset joulukukat ja lahjojen paketointi koiralle turvallisesti.

Suklaa sisältää metyyliksantiineja, joille koirat ovat erityisen herkkiä. Metyyliksantiinit, kuten teobromiini ja kofeiini voivat aiheuttaa koiralle lievimmillään ripulia, oksentelua, väsymystä, lisääntynyttä janoa ja virtsaamista. Mitä tummempaa suklaa on, sitä enemmän siinä on metyyliksantiineja ja sitä vaarallisempaa se on koiralle. Teobromiinin myrkyllinen annos koiralle on 100–250 mg/kg. Tämä tarkoittaa, että myrkyllinen annos esimerkiksi taloussuklaata on yksi levy 10 kg:n painoista koiraa kohden ja maitosuklaata yksi levy yhtä elopainokiloa kohden.

Suklaamyrkytys voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Vakavampia oireita ovat hyperaktiivisuus, kohonnut sydämen syke ja vapina. Oireet ilmestyvät noin 4–24 tuntia suklaansyönnin jälkeen. Oireiden ilmetessä on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Ksylitoli laskee verensokeria

Koirat ovat erityisen herkkiä myös ksylitolille. Se aiheuttaa koirilla voimakkaan insuliinivasteen, joka johtaa verensokerin voimakkaaseen ja nopeaan laskuun. Jo pari ksylitolipurukumityynyä voi aiheuttaa vakavat oireet noin kymmenkiloisella koiralla. Hoitamattomana verensokerin lasku voi johtaa nopeasti kuolemaan.

Ksylitolimyrkytyksen oireita ovat oksentelu, väsymys, heikkous, vapina, ripuli ja kouristelu. Myrkytystapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Jos koira on tajuissaan, voi sille antaa ensihoitona sokeria tai hunajaa suuhun. Jos koira ei pysty nielemään, voi sen ikeniin hieroa sokerivettä tai hunajaa.

Kinkku ja monet muut jouluiset naposteltavat eivät sovi koiralle

Joulukinkku tai sen luut eivät ole koiralle sopivaa syötävää. Luiden syöminen voi aiheuttaa luu-ummetuksen tai luun pala voi jäädä kiinni ruokatorveen. Joulukinkun luista lähtee helposti palasia, sillä keskenkasvuisten sikojen luiden kasvulinjat eivät ole sulkeutuneet ja kypsennetty luu murtuu helposti.

On hyvä muistaa, että myös sipuli, viinirypäleet, rusinat ja pähkinät voivat aiheuttaa koirille hengenvaarallisen myrkytyksen. Esimerkiksi viinirypäleitä ei tarvitse syödä montaa, kun ne voivat jo aiheuttaa äkillistä munuaisten vajaatoimintaa koiralle. Noin yksi viinirypäle yhtä elopainokiloa kohden on jo koiralle vaarallinen määrä. Kannattaa myös muistaa, että lähes kaikki pähkinät aiheuttavat koirille lievemmillään vatsaärsytystä, pahimmillaan myrkytysoireita. Hyvänä yleisperiaatteena kannattaakin pitää, että mitään pähkinöitä ei anneta koiralle.

Myös jouluinen pulla- tai leipätaikina ja piparkakut on syytä pitää koiran ulottumattomissa. Taikina kohoaa koiran vatsassa ja voi aiheuttaa voimakasta turvotusta ja kipua. Käymisen sivutuotteena syntyy myös etanolialkoholia ja pienikin määrä alkoholia voi aiheuttaa koiralla vakavan myrkytyksen. Oireileva koira hoipertelee, voi yrittää oksentaa ja on vaisu. Oireiden ilmettyä kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Huomioi myrkylliset joulukukat ja turvallisuus lahjojen paketoinnissa

Perinteisistä joulukukista myrkyllisiä ovat joulutähti, jouluruusu, amaryllis, hyasintti ja tulppaani. Ardisia, joulukaktus ja tulilatva ovat myrkyttömiä. Jos koira oireilee voimakkaasti tai sillä on selkeitä yleisoireita, pitää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Monissa myrkytyksissä koiralle voi ensihoitona antaa lääkehiiltä. Sitä annetaan gramma elopainokiloa kohti. Lääkehiiltä on hyvä olla aina kodin lääkekaapissa.

Huomioi koiralle lahjaa paketoidessasi, että syötynä lahjanarut, teipit ja muovipussit ovat sille erityisen haitallisia. Koiran lahja kannattaakin paketoida esimerkiksi keittiöpaperirullaan tai pahvilaatikkoon, jonka auki repiminen on sille mukavaa virikettä.

Päivystävän eläinlääkärin yhteystiedot on hyvä varmistaa ennen joulunpyhiä.

Lisätietoja
Miia Lahti
Viestintäpäällikkö
miia.lahti@kennelliitto.fi
050 555 4420