Kennelliiton järjestämään Koiranpäivän match show’hun osallistui yllätysmäärä koiranystäviä koirineen. Koiria ilmoitettiin Suomen Metsästysmuseolla Riihimäellä järjestettyyn tapahtumaan upeat 423. Match show’n voittajaksi Rainer Vuorinen valitsi mopsi Helmutin, jonka omistaa Ulla Koppinen.

Toiseksi Vuorinen sijoitti löwchen Lystin, omistajana Lilli Vastimo. Katso kaikki tulokset.

Osallistujamäärä oli jättiyllätys tapahtuman järjestäjille eli Kennelliitolle ja Etelä-Hämeen kennelpiirille.

– Ilmoittautuneiden määrä ylitti kaikki odotukset, jotka etukäteen asetettiin, Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen iloitsi.

Myös sää oli järjestäjien puolella. Aurinkoinen kevätilma helli koiranystäviä ja tunnelma oli läpi tapahtuman iloinen ja lämmin.

Tapahtumaan osallistuneet pääsivät ilmoittautumismaksulla katsomaan myös Metsästysmuseon koira-aiheisia näyttelyjä. Kennelliiton juhlanäyttely ja ”Haukkua halki historian”-näyttely ovat nähtävillä syksyyn asti.

Match show’n tuotto lahjoitetaan Koirien terveystutkimusrahastoon. Mähönen oli iloinen, että niin moni oli tullut tekemään hyvää Koiranpäivänä.

– Erityiskiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille, kennelpiirille ja kokeneille tuomareille. Yhdessä teimme juhlavuoden Koiranpäivästä ikimuistoisen.

Koiranpäivänä järjestettiin useita tapahtumia ympäri Suomen. Kuvia tapahtumasta voi vielä toimittaa osoitteeseen viestinta@kennelliitto.fi. Kuvia voidaan julkaista Kennelliiton ja Koiranpäivän Facebook-sivulla.

Katso lisää kuvia Koiranpäivän Facebook-sivulta.