Aluehallintovirasto tiedottaa, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkärit tarkistavat lemmikkien kanssa matkustavien tuontiasiakirjat lauantaina 23.5.2015 Länsisatamassa. Tarkoituksena on lisätä lemmikkien kanssa liikkuvien tietoisuutta tuontivaatimuksista sekä tautiriskeistä. Valvontatapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran.

AVI kertoo maanantaina 18.5. julkaisemassaan tiedotteessa, että lemmikkien liikkuvuus yli rajojen kasvaa jatkuvasti ja samalla lisääntyvät myös tautiriskit. Etenkin ihmisiin tarttuvia vaarallisia tauteja, joita Suomessa ei vielä esiinny, vastustetaan lainsäädännöllä. Lemmikeillä tulee olla säädetyt rokotukset ja lääkitykset aina, kun ne matkustavat EU:n alueella.

Tehovalvonnassa tullaan kiinnittämään huomio erityisesti rabiesrokotuksiin sekä ekinokokkiloislääkityksiin. Lemmikkien tulee olla tunnistusmerkitty sekä mukana on oltava lemmikkieläinpassi, jossa on merkinnät voimassa olevasta rabiesrokotteesta (yli 12-viikkoiset) ja lisäksi koirien tulee olla lääkitty ekinokokkoosia vastaan 1–5 vuorokautta ennen maahantuloa.

Puutteiden seurauksena on eläimen palautus takaisin lähtömaahan, eristys tai eläimen lopetus. Eläimen laittomasta tuonnista aiheutuneet kulut jäävät omistajan maksettavaksi ja lisäksi veloitetaan 200 euron tarkastusmaksu.

– Tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä, sillä ne auttavat ihmisiä tunnistamaan tuontiriskit ja kannustaa vastuulliseen liikkumiseen lemmikkien kanssa. Erityisesti koiranpentujen tuonnissa havaittujen puutteiden vuoksi rajavalvontaa tullaan tekemään jatkossa yllätyksellisesti, kertoo läänineläinlääkäri Sari Haikka.

Lauantaina 23.5. Helsingissä alkaa kansainvälinen koiranäyttely. Lauantain aikana tulli pysäyttää Länsisatamassa autolautalla tulevia lemmikkien omistajia ja läänineläinlääkärit tarkastavat lemmikkieläinpassit sekä eläimet. Tällainen rajavalvonta toteutetaan nyt ensimmäisen kerran.

Maahantuontiehdot Eviran nettisivuilla:

Koirien, kissojen ja frettien tuonti EU-maista Suomeen