Suomenlapinkoira

Kuvaaja: 
Paula Heikkinen-Lehkonen

Suomenlapinkoiralla on yhteiset juuret lapinporokoiran ja ruotsinlapinkoiran kanssa. Se polveutuu Lapin tunturialueella suosituista pitkäkarvaisista porokoirista. Nykyään se on suosittu seurakoirana.

Suomenlapinkoira on älykäs, rohkea, rauhallinen, oppivainen, ystävällinen ja melko nöyrä. Paimennusvietti on voimakas ja vahtimisvietti selvä.

Kuva Paula Heikkinen-Lehkonen

Suomenlapinkoira on kooltaan keskikokoa hieman pienempi ja kokoonsa nähden voimakasrakenteinen. Karvapeite on runsas ja pitkä. Uroksilla on selvä kaulus. Kaikki värit ovat sallittuja, mutta yleisvärin tulee olla hallitseva. Yleisväristä poikkeavaa väriä voi esiintyä päässä, kaulassa, rinnassa, rungon alaosassa, raajoissa ja hännässä.

Pää on voimakaspiirteinen ja melko leveä. Kuono on hieman kalloa lyhyempi. Korvat ovat keskikokoiset ja varsin liikkuvaiset pystyt tai taittokorvat. Silmät ovat soikeat ja ruskeat. Korkealle kiinnittynyt häntä kiertyy koiran liikkuessa selän päälle tai kupeelle. Liikkuminen on vaivatonta ja työskennellessään koira on ketterä ja nopea.

Suomenlapinkoiran historia

Saamelaiset Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosissa ovat käyttäneet jo vuosisatoja suomenlapinkoiran tyyppisiä koiria porojen paimennukseen ja vartiointiin. Myöhäisintä saamelaiskulttuuria käsittelevissä kirjoituksissa perinteinen lappalainen koira mainitaan paimentavana koirana.

Lappalainen koira ei ole ollut ulkomuodoltaan yhtenäinen, vaan siitä on esiintynyt erilaisia paikallisia kantoja. Myös väritys on vaihdellut paljon. Saamen kielestä löytyykin lukuisia nimityksiä erivärisille koirille.

Ensimmäisessä Suomessa pidetyssä koiranäyttelyssä 1892 esitettiin Lapista tuotuja koiria lappalaisina paimenkoirina. Koiraharrastajat kiinnostuivat näistä koirista jo viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä, mutta toisen maailmansodan aikana Lapissa käyty sota oli koirakannalle tuhoisa.

Ensimmäinen rotumääritelmä on vuodelta 1945. Silloiset suomenlapinkoirat olivat nykykäsityksen mukaan suuria, pitkiä ja kapeapäisiä. Nämä koirat eivät enää ole useimpien suomenlapinkoirien taustalla.

Kun suomenlapinkoiran ja lapinporokoiran toiminnalliset erot ymmärrettiin, ne erotettiin omiksi roduikseen 1966.

1970-luvulla lapinkoiran kasvatuksessa alkoi uusi vaihe, kun Lapista löydettiin suhteellisen voimakasluustoisia, lyhyt- ja leveäpäisiä koiria, joiden karvapeite oli pystyä ja karkeaa. Uusi rotumääritelmä vahvistettiin vuonna 1975. Erityisen merkittävää oli koon pieneneminen uroksilla 49-55 cm:iin ja nartuilla 43-49 cm:iin. Koko on pienentynyt yhä edelleen. Viimeisimmän, vuonna 1996 hyväksytyn rotumääritelmän mukaan ihannesäkäkorkeus on uroksilla 49 cm ja nartuilla 44 cm., molemmilla sallittu vaihtelu plusmiinus 3 cm. Vuodesta 1993 lähtien lapinkoiran virallinen rotunimi on ollut suomenlapinkoira.

Suomenlapinkoira on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa kymmenen suosituimman koirarodun joukossa. Vuoden 2004 rekisteröintimäärä 1 143 on kaikkien aikojen ennätys.

Lappalaiskoirat ry
Suomenlapinkoiran rotumääritelmä