Uuden sirun tiedot lisätään vanhojen tietojen viereen

Mitä tehdä, jos koiran mikrosiru ei toimi, tai sitä ei löydy? Ota silloin ensisijaisesti yhteyttä siihen tahoon, joka on mikrosiruttanut koiran. Tällöin koira mikrosirutetaan uudelleen ja toimenpiteen suorittava tunnistusmerkitsijä tai eläinlääkäri merkitsee uuden mikrosirun tiedot vanhan merkinnän viereen rekisteritodistukseen tai rokotustodistukseen sekä mahdolliseen kilpailukirjaan. Merkintä vahvistetaan päivämäärällä, allekirjoituksella ja eläinlääkäri- tai tunnistusmerkitsijänumerolla. Vaikka siru ei sillä hetkellä toimi, saattaa se alkaa toimimaan uudelleen jossakin vaiheessa. Näin ollen vanhan sirun tietoja ei saa peittää missään dokumentissa, vaan uuden sirun tiedot lisätään aina vanhan sirun tietojen viereen.

Lisäksi tunnistusmerkitsijä tai eläinlääkäri toimittaa Kennelliittoon tiedon uudesta tunnistusmerkinnästä joko sähköisesti Omakoira-palvelun kautta tai allekirjoitetulla paperisella todistuksella. EU-passiin voi muutoksia tehdä ainoastaan eläinlääkäri. Lisätietoja EU-passiin tehtävistä muutoksista antaa Ruokavirasto.

Aina kun koira tunnistusmerkitään uudelleen tai lisäksi, tulee koiralle kirjoittaa tunnistusmerkintätodistus. Tunnistusmerkinnän suorittanut eläinlääkäri tai tunnistusmerkitsijä allekirjoittaa vapaamuotoisen todistuksen, josta tulee selvitä vähintään seuraavat asiat:

  • tunnistusmerkinnän päivämäärä
  • mikrosirunumero tai tatuointitunnus
  • koiran nimi
  • koiran rekisterinumero
  • koiran rotu
  • lisäksi suositellaan, että todistukseen merkitään koiran omistaja sekä tämän yhteystiedot.

Mitä tehdä, jos sirut ovat menneet sekaisin esim. pentuesisaruksen kanssa? Ota silloin ensisijaisesti yhteyttä siihen tahoon, joka on mikrosiruttanut koiran. Pyydä häneltä todistus siitä, mikä mikrosiru koirastasi löytyy. Todistuksessa tulee näkyä koiran virallinen nimi ja rekisterinumero. Samoin tulee toimia sen pentuesisaruksen kanssa, jonka kanssa mikrosirut ovat menneet sekaisin. Rekisteritodistus ja eläinlääkärin/tunnistusmerkitsijän todistus lähetetään postitse: Rekisteröinti/tunnistusmerkintä, PL 20, 79101 Leppävirta.