Lievimmässä / varhaisimmassa vaiheessa (osteochondrosis latens) muutosta ei vielä ole nähtävissä luussa eikä nivelrustossa. Muutoksen edetessä voidaan todeta luumuutos röntgenkuvassa ja rustovaurio niveltähystyksellä (osteochondrosis manifesta). Osteokondriitti on osteokondroosista johtuva nivelen tulehdustila. Osteocondritis dissecans (OCD) on tila, jossa irronnut rustopala havaitaan esimerkiksi röntgenkuvasta tai tähystyksessä.

Yleisyys

Olkanivelen osteokondroosin yleisyyttä on vaikea arvioida, mutta esimerkiksi Sveitsissä jalostuskoirien seulontatutkimuksissa osteokondroosin yleisyydeksi on saatu bordercollieilla 8 %, isosveitsinpaimenkoiralla 14 % ja Belgiassa labradorinnoutajilla 6,5%. Todellinen prosenttiluku lienee selkeästi korkeampi.

Osteokondroosia esiintyy koirilla yleisimmin olkanivelessä, muita sitä voi esiintyä melkein missä nivelessä tahansa, kuten kinner-, polvi- ja kyynärnivelessä tai jopa selkänikamassa. Olkanivelen osteokondroosimuutos sijaitsee tyypillisesti olkaluunpään takaosassa. Koiralla voi olla osteokondroosimuutoksia yhdessä tai useammassa nivelessä. Osteokondroosi voi esiintyä myös yhtä aikaa kyynär- ja lonkkanivelen kasvuhäiriön kanssa.

Oireet

Osteokondriitin oireena on yleensä epämääräinen ontuma 3 – 9 kuukauden iässä, tai ainakin ennen vuoden ikää. Joskus ontumaa voi olla vaikea huomata, etenkin jos se on lievä tai molemmissa jaloissa. Jotkut koirat alkavat oireilla vasta aikuisiässä. Lievä olkanivelen osteokondroosi on usein oireeton.

Diagnoosi

Osteokondriitin (osteochondritis dissecans, OCD) diagnoosi perustuu koiran historiaan, ortopediseen tutkimukseen sekä röntgenkuvaan:

  • koiran historia: koira ontuu tai on ontunut etujalkaa/ etujalkoja
  • ortopedinen tutkimus: kipu paikallistuu olkaniveleen
  • röntgenkuva (olkaniveleen kohdistettu sivukuva neutraalissa ja mieluiten myös supinaatiossa, jotta olkanivelenpään sisäpuoli kiertyisi enemmän näkyviin): osteokondroosi näkyy röntgenharvana kuoppana tai tasaantumana, jonka alla luun tiiviys on yleensä paikallisesti lisääntynyt.

Röntgenkuvassa nähtävä muutoksen koko korreloi merkittävästi ontuman asteen ja kivun kanssa. Pienemmät muutokset ja muutoksen tarkempi koko ja sijainti voidaan varmistaa tietokonetomografialla tai magneettikuvauksella ja ne ovat hyödyllisiä myös hoidon suunnittelussa. Lisäksi ultraäänitutkimuksessa voidaan tarkastella osteokondroosimuutosta ja nivelnesteen määrää sekä nähdä irtopaloja ja tutkia olkanivelen alueen jänteitä.

Hoito

Olkanivelen osteokondriitin hoito suunnitellaan yksilöllisesti. Hoitosuunnitelmaan vaikuttavat mm. koiran koko, oireiden vakavuus ja kesto sekä oireiden alkamisikä. Hoitoon ja ennusteeseen vaikuttavat myös muutosten laajuus ja sijainti.

Hoitona ja osana diagnostiikkaa käytetään niveltähystystä, jolloin rustomuutokset ja nivelen tulehdusmuutokset nähdään tarkimmin ja voidaan arvioida niiden sijaintia, vakavuutta ja kroonisuutta. Tähystyksessä muuttunut rusto, irtonaiset ruston kappaleet ja osittain irtonainen rusto poistetaan. Lisäksi muuttunut rustonalainen luu poistetaan terveeseen luuhun asti. Tavoitteena on terveen luun verisuonituksen esiin saaminen, jotta osteokondroosi-kohtaan saataisiin aikaan verihyytymä ja sitä kautta arpiruston muodostuminen, joka estää nivelnesteen suoran kontaktin luuhun ja näin rauhoittaa tulehdusreaktion. Muodostuva arpirusto on yleensä kuitenkin mekaanisesti heikkolaatuista. Ontumisen on todettu jatkuvan noin 20-25%:lla leikatuista koirista.

Perinnöllisyys

Osteokondroosi on monigeeninen perinnöllinen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat geenien lisäksi monet muutkin tekijät, kuten nopea kasvu, liiallinen ruokinta ja ylipaino, fyysinen trauma, verenkiertohäiriö sekä hormonaaliset tekijät. Ruokinnalla ja pennun mahdollisella ylipainolla on merkitystä kliinisen sairauden kehittymisessä.

Olkanivelen osteokondroosille on esitetty kohtalaisia periytymisasteita, esim. 0,40 berninpaimenkoiralla, joten systemaattisilla jalostusvalinnoilla voidaan vähentää sen esiintymistä rodussa. Koiraa, jolla on todettu osteokondroosi missä nivelessä tahansa, ei tule käyttää jalostukseen. On myös muistettava, että oireeton koira voi periyttää osteokondroosia aiheuttavia geenejä jälkeläisilleen, joten koko suku on otettava huomioon jalostusyhdistelmiä suunniteltaessa.

Osteokondroosin seulontaröntgentutkimuksia tehdään useissa maissa, kuten Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Belgiassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa olkanivelen osteokondroosin seulontutkimuksiin on tällä hetkellä olemassa yksityinen röntgenkuvien lausuntapalvelu ja avoin tietokanta.

 

Koonnut:

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, ELL Vilma Reunanen

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, ELT Pauli Keränen

2018

 

Kirjallisuus:

Callahan TF., Ackerman N.: The supinated mediolateral radiograph for detection of humeral head osteochondrosis in the dog. Vet Radiol 1985;26:144–148.

Coopman F., Verhoeven G., Saunders J., Duchateua L., Van Bree H.: Prevalence of hip dysplasia, elbow dysplasia and humeral head osteochondrosis in dog breeds in Belgium. Vet. Rec. 2008, 29: 654–658.

Coopman F., Broeckx B., Verelst E., Deforce D., Saunders J., Duchateau L., Verhoeven G.: Combined prevalence of inher- ited skeletal disorders in dog breeds in Belgium. Vet. Comp. Orthop. Traumatol. 2014, 27: 395–397

Fitzpatrick N., van Terheijden C., Yeadon R., Smith TJ.: Osteochondral autograft transfer for treatment of osteochondritis dissecans of the caudocentral humeral head in dogs. Vet Surg 2010;39:925-935.

Kippenes H., Johnston G.: Diagnostic imaging of osteochondrosis. Vet Clin North Am Small Anim Pract 1998;28:137–160.

Muhonen V., Salonius E., Haaparanta AM., Järvinen E., Paatela T., Meller A., Hannula M., Björkman M., Pyhältö T., Ellä V., Vasara A., Töyräs J., Kellomäki M., Kiviranta I.: Articular cartilage repair with recombinant human type II collagen/polylactide scaffold in a preliminary porcine study. J Orthop Res 2016;34:745-753.

Neãas A., M. Dvofiák, J. Zatloukal: Incidence of Osteochondrosis in Dogs and Its Late Diagnosis. Acta Vet. Brno 1999, 68: 131–139. 

Ohlert S., Senn S., Geissbühler U., Kircher P., Flückiger M.: Prevalence of humeral head osteochondrosis in the Greater Swiss Mountain dog and the Border Collie in Switzerland, Schweiz Arch Tierheilkd. 2016 Nov;158(11):749-754.

Olivieri M, Ciliberto E, Hulse DA, Vezzoni A, Ingravalle F, Peirone B. Arthroscopic treatment of osteochondritis dissecans of the shoulder in 126 dogs.  Vet Comp Orthop Traumatol 2007;20:65-69.

Wall C. R., Cook C. R., Cook J. L.: Diagnostic sensitivity of ra- diography, ultrasonography, and magnetic resonance imag- ing for detecting shoulder osteochondrosis/osteochondritis dissecans in dogs. Vet. Radiol. Ultrasound 2015, 56: 3–11.

Ytrehus B., Carlson CS., Ekman S.: Etiology and pathogenesis of osteochondrosis. Vet Pathol 2007;44:429-448.