Verkko-opiskelu on monella tapaa tätä päivää oppilaitosten lisäksi järjestöissä. Etenkin työssäkäyviä järjestöihmisiä helpottaa, että opintoja voi suorittaa oman aikataulun ja tahdin mukaisesti vaikka kotoa käsin.

Kaikkea opetusta ei ole tarkoitus eikä mielekästä viedä verkkoon. Verkko-oppimisympäristöä voidaan kuitenkin hyödyntää lähiopetuksessakin siten, että osa tehtävistä ja oppimateriaaleista on verkossa. Näin kurssilla aikaa jää esimerkiksi enemmän keskusteluun tai haastavampien asioiden läpikäymiseen yhdessä.

Digitassussa tulee jatkossa olemaan sekä suurelle yleisölle avoimia kursseja että erilaisille ryhmille suunnattuja suljettuja kursseja. Suljetut kurssit suunnataan Kennelliiton työntekijöille, toimihenkilöille, luottamushenkijöille sekä jäsenille.

Kurssialustalle pääsy vaatii kaikilta rekisteröitymisen ja kirjautumisen. Kaikille avoimet kurssit löytyvät kurssialustan etusivulta kurssin nimellä. Omat kurssit -valikosta löytyvät suljetut kurssit. Niihin on annettu erillinen opiskeluoikeus linkillä tai kurssiavaimella.

Ensimmäinen suurelle yleisölle avattu kurssi Digitassussa on Tuleeko meille koira?. Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka harkitsevat ensimmäisen koiran hankkimista.

Digitassun tulevista kursseista tiedotetaan Suomen Kennelliiton kotisivuilla, Facebook-sivuilla sekä Kenneluutiset-uutiskirjeessä.

Digitassuun pääset täältä.