Kennelliitto järjestää Koiranpäivänä 24.4. match show’n, jonka tuotto ohjataan lyhentämättömänä Koirien terveystutkimusrahastolle. Match show pidetään Suomen Metsästysmuseolla Riihimäellä.

Koirien terveystutkimusrahasto on Kennelliiton ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan yhdessä vuonna 2009 perustama koirien terveystutkimusta tukeva rahasto.

Rahaston tarkoituksena on edistää Helsingin yliopistossa tai sen kanssa yhteistyössä tehtävää koirien terveystutkimusta, erityisesti koirien kliinistä ja geenitutkimusta.

Koirien terveystutkimus on tärkeää myös oman terveytemme edistämiseksi: koirien sairaudet ovat pitkälti samoja kuin ihmisten, ja tutkimustietoa voidaan soveltaa usein lajista toiseen.

Match show’ssa iloisesti hyvällä asialla

Kennelliiton leikkimielinen match show -koiranäyttely on iloinen koko perheen tapahtuma. Se järjestetään yhteistyössä Etelä-Hämeen Kennelpiirin kanssa.

Match show’hun voivat osallistua kaikki koirat. Ilmoittautuminen alkaa Metsästysmuseolla kello 17 ja arvostelu kello 18. Ilmoittautumismaksu on 7 euroa ja se sisältää sisäänpääsyn Metsästysmuseoon. Kaikki kilpailuun osallistuvat saavat palkinnon.

Match show’hun osallistuvat koirat pääsevät kilpailemaan tarkkojen silmien alle. Mukana tapahtumassa on kokenut tuomaritiimi: koiria arvostelee muun muassa Kennelliiton valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen, elokuun Maailman Voittaja -näyttelyn parhaan koiran valinnan tuomaroiva Hans Lehtinen sekä Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola. Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni tuomaroi nuoret koiranesittäjät eli junior handlerit sekä monirotuiset koirat.

Myös juhlavuoden muistamiset rahastoon

Kennelliitto viettää tänä vuonna 125-vuotisjuhlavuottaan. Kennelliitto pyytää, että juhlavuoden muistamiset ohjataan match show’n tuottojen tavoin terveystutkimusrahastoon. 

Kaikkien merkkipäivälahjoittajien nimet julkaistaan Kennelliiton nettisivuilla, ellei lahjoittaja toisin halua.

Lue lisää Koirien terveystutkimusrahastosta ja katso jo lahjoituksen tehneet täältä
Lue lisää Koiranpäivän match show’sta täältä