Kennelliiton ja Agria Eläinvakuutuksen yhdessä järjestämä rotuyhdistysseminaari kokosi noin 70 rotuyhdistysedustajaa Rantasipi Airport & Congress Centeriin Vantaalle lauantaina 14. toukokuuta. Päivän aikana kuultiin Kennelliiton uudesta jäsenedusta, jolla kasvattaja saa ilmaisen Agria Pennun henkivakuutuksen koko pentueelle tehdessään pentueilmoituksen Omakoira-palvelussa. Agrian Suomen maajohtaja Anna Linder oli paikalla kertomassa Agrian

Kennelliiton uusi jäsenetu kasvattajille on ilmainen henkivakuutus koko pentueelle. Etua voi hakea Agria Eläinvakuutuksen aloittaessa vakuutustensa myynnin Suomessa 1. kesäkuuta. Edun myötä kasvattajat voivat ilmaista halukkuutensa vakuutuksen saamiseksi tehdessään pentueilmoituksen. Omakoira-palveluun tulee lisäkohta, jossa kasvattaja antaa luvan yhteystietojensa luovuttamiseen Agrialle Pennun henkivakuutuksen hyväksymiseen liittyvää yhteydenottoa varten. Agria Pennun henkivakuutus on ilmainen ja se on voimassa 5 viikosta aina luovutukseen, mutta enintään 12 viikon ikään saakka.

Seminaarissa kuultiin myös Kennelliiton jalostusasiantuntijaa Katariina Mäkeä, joka oli kertomassa Agrian rotuprofiileista. Rotuprofiilit on koottu ruotsalaisten Agriassa vakuutettujen koirien hoitotapahtuma- ja kuolinsyytilastoista. Rotuprofiileita on tehty yli sadasta rodusta, ja niiden tarkoituksena on tuottaa tietoa rotuyhdistyksille rodun terveysasioissa.

Kennelliiton ja Agrian yhteistyön ansiosta myös suomalaiset rotuyhdistykset saavat Agrian rotuprofiilit myöhemmin käyttöönsä. Rotuprofiileja voi hyödyntää jalostuksen tavoiteohjelmien ja PEVISAn suunnittelussa. Rotuprofiilien jakamisesta tiedotetaan lisää kesän jälkeen.

Kennelliiton jäsenet saavat Agria eläinvakuutuksen koiravakuutuksista 10 % jäsenalennuksen 1. kesäkuuta alkaen. Agria Eläinvakuutuksella on kattava valikoima erilaisia vakuutustuotteita. Näihin kuuluvat eri käyttötarkoituksiin räätälöidyt lisäturvat, joita ovat esimerkiksi Agria jalostuskoiran henkivakuutus ja Agria käyttökoiravakuutus. Agria myös tarjoaa kasvattajille oman kerhon Agria Breeders Clubin, johon on mahdollista liittyä kesäkuusta alkaen Agrian sivuilla.

Lisätietoja

Suomen Kennelliitto ry
Kirsi Salmijärvi, yhteistyökumppanit
(09) 8873 0237
kirsi.salmijarvi@kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto ry
Miia Lahti, viestintäpäällikkö
050 555 4420
miia.lahti@kennelliitto.fi

Lataa alla olevan jäsenetu-ilmoituksen painoversiot A4 (pdf) ja A5 (pdf).