Kennelliiton hallituksen jäsen ja jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio on valittu Kansainvälisen koiranjalostusliiton eli FCI:n tieteellisen toimikunnan puheenjohtajaksi. Sainio on ollut tieteellisen toimikunnan jäsen vuodesta 2011. Hänen valintansa puheenjohtajaksi vahvistettiin FCI:n hallituksen kokouksessa maanantaina 4. huhtikuuta.

FCI:n tieteellisen toimikunnan tehtäviin kuuluu muun muassa uusien koirarotujen hyväksyminen, rotumuunnosten välisten risteytysten ja rotujen välisten risteytysten tieteellinen arviointi, populaatiogenetiikka, antidoping-asiat ja koirien terveystutkimukset mukaan lukien DNA-tutkimukset.

Toimikunnan tärkeimpänä päämääränä Sainio pitää koirien terveyden, hyvinvoinnin ja jalostuksen edistämisestä. Puheenjohtajana hän haluaa paneutua myös uusien rotujen hyväksymiseen ja geenitekniikan hyödyntämiseen.

– Nykyaikaisen geenitekniikan mahdollisuudet tulisi ottaa laajemmin käyttöön jalostuksen apuvälineinä, samoin toimikunnan toimialaan kuuluvissa tehtävissä, kuten uusien rotujen ja niiden populaatioiden arvioinnissa, Sainio sanoo.

Kennelliiton ja FCI:n luottamustehtävien lisäksi Sainio on kansainvälisen International Partnership For Dogs -organisaation hallituksen jäsen. IPFD on yhteistyöorganisaatio, joka työskentelee koirien terveyden ja hyvinvoinnin eteen kansainvälisesti. Se hallinnoi DogWellNet-sivustoa.

Sainio on koulutukseltaan filosofian tohtori ja kehitysbiologian dosentti Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto ry
Miia Lahti, viestintäpäällikkö
050 555 4420
miia.lahti@kennelliitto.fi