Agilityn Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin 14.–15.6.2015 Oulussa. Lauantaina ratkottiin joukkuemestaruudet ja sunnuntaina yksilömestaruudet. Viikonlopun aikana nähtiin yhteensä yli 2 400 urheilusuoritusta ja sunnuntain yksilömestaruuksista kilpaili ennätysmäiset 739 koirakkoa.

Mestaruuksista kilpailtiin kolmessa eri luokassa, joihin koirakot jakautuvat koiran säkäkorkeuden perusteella. Molempina päivinä luokat olivat minit eli alle 34,99 cm, medit eli 35 cm tai yli ja maksit eli 43 cm tai yli.

Joukkuekilpailun voitot Helsinkiin, Tampereelle ja Littoisiin

Lauantaina 13.6. järjestetyssä joukkuekilpailussa oli mukana yhteensä 206 joukkuetta eri puolilta Suomea. Joukkueen yhteistulos saatiin laskemalla yhteen kolme- tai nelihenkisen joukkueen kolme parasta tulosta.

Lauantain minikokoisten koirien Suomen joukkuemestaruuden vei Itä-Helsingin Agilityharrastajat. Medikokoisten koirien Suomen joukkuemestaruutta juhli Tampereen Seudun Koirakerho ja maksien joukkuekullan vei Littoisten Agility Warriors ry.

Agilityn Suomen joukkuemestarit vuonna 2015

Minikokoiset koirat
Itä-Helsingin Agilityharrastajat
Johanna Kauppinen ja keskikokoinen villakoira
Suvi Kaipainen ja shetlanninlammaskoira Taika
Eveliina Eklund ja shetlanninlammaskoira Niki
Paula Ropponen ja kääpiöpinseri Elvis

Medikokoiset koirat
Tampereen Seudun Koirakerho
Anu Kylven ja kooikerhondje Ella
Noora Haapamäki ja espanjanvesikoira Pinni
Outi Yläharju ja kooikerhondje Olli
Kaisa Ylä-Tuuhonen ja kromfohrlähder Hikka

Maksikokoiset koirat
Littoisten Agility Warriors ry
Tuulia Liuhto ja bordercollie Pirtu
Timo Liuhto ja bordercollie Punssi
Janita Leinonen ja bordercollie Fu
Elina Jänesniemi ja bordercollie Omie

Yksilömestaruudet Espooseen, Kokkolaan ja Littoisiin

Sunnuntaina 14.6. ratkottiin Agilityn Suomen mestaruudet yksilötasolla. Suomen mestaruutta tavoitteli yhteensä 739 koirakkoa. Mestaruudet kolmessa eri luokassa menivät Espooseen, Kokkolaan ja Littoisiin.

Minikokoisten kullan vei Iida Vakkuri ja shetlanninlammaskoira Hunni Espoosta. Medikokoisten Suomen mestaruus puolestaan meni kokkolalaiselle Jonna Keskitalolle ja shetlanninlammaskoira Kuuralle. Maksikokoisten koirien Suomen mestaruuden voittivat Janita Leinonen ja bordercollie Fu Littoisista.

Kaikki tulokset