Kennelliiton vuoden 2020 vuosikertomus on julkaistu verkossa. Vuosikertomus kokoaa yhteen keskeiset tiedot Kennelliiton harrastus- ja yhdistystoiminnasta sekä koirien hyvinvoinnin eteen tehtävästä työstä.

- Mennyt vuosi tullaan muistamaan pitkään koronapandemiavuotena. Se näkyy Kennelliiton toiminnassa toisaalta yhteisen harrastustoiminnan voimakkaana supistumisena koronarajoitusten vuoksi, toisaalta taas koiranomistamisen haluttavuuden voimakkaana kasvuna. Koronavuosi nosti myös monella tavalla esille ihmisen parhaan ystävän merkityksen, summaa mennyttä vuotta Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Koiraharrastussuoritusten määrä putosi vuonna 2020 puoleen normaalista. Eniten kärsi koiranäyttelytoiminta. Pienimuotoisempia kokeita ja kilpailuita oli helpompi järjestää myös koronarajoitusten aikana, joten koe- ja kilpailukäyntien määrä putosi vain kolmanneksen edellisvuodesta.

Koirien rekisteröinnit kasvoivat edellisvuoteen verrattuna yli 8 prosentilla, ja rekisteröintimäärissä hätyyteltiin jo huippuvuosien lukuja. Tämä kasvatti Kennelliiton jäsenmäärää. Myös koirien terveystutkimusten ja niistä annettujen lausuntojen määrä kasvoi.

Iloinen uutinen toukokuussa oli koiran ja Kennelliiton Suomen Ladulta saama Vuoden liikuttaja -palkinto.

Kertomusvuoden teemana oli koiran luonne ja käyttäytyminen. Tähän ehdittiin paneutua heti alkuvuodesta Agria KoiraExpon ja Jalostusneuvojien jatkokurssin monipuolisilla asiantuntijaluennoilla. Aihe oli esillä myös Kennelliiton Hyvää elämää koiran kanssa -podcasteissa, Koiranpäivän teemoissa ja Koiramme-lehdessä.

Hiljainen tapahtumavuosi antoi Kennelliitolle mahdollisuuden kehittää toimintoja ja palveluita. Etäkokoukset ja etäkoulutukset sekä -tapahtumat olivat käytännössä ainoa keino ylläpitää päätöksentekoa, toiminnan kehittämistä ja palveluita. Vuoden aikana otettiinkin melkoinen digiloikka.

Kennelliiton hallituksen ja toimikuntien kokoukset siirtyivät verkkoon, ja asioiden käsittelyä kehitettiin. Marraskuun valtuuston kokous järjestettiin etätapahtumana. Kasvattajille järjestettiin syksyllä kaksi suuren suosion saanutta webinaaria. Tämänvuotinen Agria KoiraExpo valmisteltiin syksyn aikana kokonaan verkossa toteutettavaksi tapahtumaksi.

Kennelliiton vuosikertomukseen voi tutustua tarkemmin täällä.