Koiranjalostus ja koirien hyvinvointi on noussut keskusteluun tällä viikolla julkaistun Kaikenkarvainen kansa – Miten koirista tuli miljoonabisnes (WSOY) kirjan myötä. Pennunostaja voi vaikuttaa koirien hyvinvointiin ja vastuulliseen koirankauppaan harkitsemalla tarkkaan, mistä koiranpennun hankkii.

- Koiranpentua ei pidä ottaa hetken mielijohteesta, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen. Rotukoiraa hankkivan kannattaa tutustua eri koirarotuihin rotujärjestöjen ja koirankasvattajien kautta. Tietoa koiran hankinnan tueksi löytyy myös Kennelliiton hankikoira.fi -sivustolta.

- Onnellinen rotukoira on terve, yhteiskuntakelpoinen, huolellisesti kasvatettu, omistajansa rakastama ja kunnioittavasti kohdeltu, sanoo Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n puheenjohtaja Vesa Lehtonen.

- Suomalainen koirankasvatus on korkeatasoista ja myös kansainvälisesti arvostettua, painottaa Lehkonen. Suurin osa koirista kasvatetaan kotikenneleissä eikä vastuullinen kasvattaminen lähde rahanansaitsemisesta. Vastuullinen kasvattaja käyttää jalostukseen vain terveitä ja hyväluonteisia koiria. Hän tuntee jalostukseen käyttämänsä koirat ja niiden taustat. Hän käyttää kasvatustyönsä tukena monipuolisesti sekä eri lähteistä saatavaa tietoa koirien terveydestä että omaa kokemustietoaan rodustaan ja kasvattamistaan koirista. Hän kertoo avoimesti koiriensa taustoista ja niiden terveydestä. Pidemmän linjan kasvattajat tuntevat usein koiransa hyvin useampien sukupolvien taakse.

Vastuullinen kasvattaja haluaa löytää kasvateilleen parhaat mahdolliset kodit. Kasvattajaa ja tämän koiria näkemättä ei hyvältä kasvattajalta koiranpentua itselleen saa. Vastuullinen kasvattaja tekee aina koiran kaupasta kirjallisen sopimuksen. Kauppahintaan kuuluu rekisteritodistus, jos koira on Kennelliiton rekisteröimä. Ilman rekisteritodistusta ei voi olla varma pennun tai sen vanhempien alkuperästä.

Vastuullinen kasvattaja tarjoaa pennuille ja niiden emälle turvallisen ympäristön, jossa kasvavilla pennuilla on myös virikkeitä. Hän huolehtii tarkkaan pentujen laadukkaasta ruokinnasta, madottaa pennut asianmukaisesti ja tunnistusmerkitsee pennut ennen niiden luovuttamista uuteen kotiin. Hän on totuttanut pennut käsittelyyn ja sosiaalistanut ne ennen luovutusta, ja hän antaa pennunomistajille kirjalliset hoito-ohjeet. Vastuullinen kasvattaja kertoo pennunomistajille koiran omistamiseen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista. Hän myös auttaa ja neuvoo kasvattiensa omistajia koiran kasvaessa pennusta aikuiseksi.

- Kasvattajia, jotka ovat kasvattaneet vähintään kolme pentuetta viimeisen kolmen vuoden aikana on Suomessa noin 3 200.  Esille nousseet ongelmat ovat hyvin marginaalisia tässä joukossa, muistuttaa Harri Lehkonen.

Lisätiedot:

Harri Lehkonen
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
puh. 050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi

Vesa Lehtonen
Suomen koirankasvattajat SukoKa ry:n puheenjohtaja
puh. 040 554 1509
vesa.lehtonen@sukoka.fi