Valtakunnallista Koiranpäivää vietetään jo 12. kertaa. Tänä vuonna päivällä halutaan muistuttaa yhdessä tekemisen tuomasta hyvinvoinnista niin koiralle kuin ihmisellekin.

Yhdessä tekeminen on hyvää elämää koiran kanssa parhaimmillaan. Monessa lajissa harrastuksen voi viedä aina kilpakentille saakka, mutta ihan tavallinen kotikoira on oiva harrastuskaveri arjessa puuhasteluun. Koiran kanssa tulee huomaamattakin otettua päivittäiset askeleet, tutustuttua helposti uusiin ihmisiin ja lähdettyä seikkailemaan luontoon. Tärkeintä on löytää omannäköinen tapa tehdä ja viettää aikaa yhdessä.

Perinteisten näyttelyiden, kokeiden ja kilpailuiden rinnalle on viime vuosina kovalla tohinalla noussut esimerkiksi luku- ja kaverikoiratoiminnan, rally-tokon ja koiratanssin kaltaisia uusia tapoja harrastaa. Yhä laajenevasta koiraharrastusten kirjosta löytyykin taatusti kaikille sopiva tapa toteuttaa itseään, saada uusia tuttavuuksia ja nauttia kivasta yhdessä tekemisestä parhaan ystävän kanssa.

Mutta miten ja mistä löytää juuri se itselle kiinnostavin harrastus?  Kennelpiirit ovat Kennelliiton jäsenyhdistyksiä ja alueellisia toimijoita, joiden jäseninä puolestaan on monenlaisia paikallisia koiraharrastus- ja rotuyhdistyksiä. Kennelpiirien ja niiden jäsenyhdistysten kautta kautta onkin helppo saada tietoa oman alueensa koiraharrastusmahdollisuuksista, kokeilla uutta ja vaikkapa koota oma lenkkiporukka. Koiranpäivänä kennelpiirit ja erilaiset yhdistykset ovat perinteisesti järjestäneet tapahtumia, joita voidaan järjestää pitkin Koiranpäivän viikkoa (23.–29.4.). Tiedotamme tapahtumista lähempänä Koiranpäivää. 

Koiranpäivää varten Kennelliitto tuottaa teemaan liittyvää materiaalia suomeksi ja ruotsiksi. Materiaalit julkaistaan Koiranpäivän verkkosivulla niiden valmistuttua. 

Painettuja materiaaleja voi tilata jo ennakkoon Kennelliiton viestinnästä viestinta@kennelliitto.fi. Materiaalit valmistuvat helmi-maaliskuun vaihteessa. Samasta osoitteesta voi kysyä myös lisätietoja.