Kennelliiton hallitus linjasi kokouksessaan 11.6.2020 kesän koiraharrastustoimintaa. Elokuun alusta alkaen päästään taas jatkamaan sitä koiraharrastustoimintaa, joka on vielä kesä-heinäkuun ajan tauolla koronavirusepidemian takia.

Elokuun alusta alkaen voidaan käynnistää näyttelytoiminta ja järjestää koulutuksia, kursseja sekä neuvottelutapahtumia viranomaisten asettamia ohjeita ja määräyksiä noudattaen. Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta laatii ohjeet näyttelyiden järjestämisestä poikkeusaikana.

Näyttelyiden järjestäjät voivat halutessaan perua näyttelyn vuoden 2020 aikana järjestettäväksi suunnitellun näyttelyn. Tällöin ilmoittautumismaksu tulee palauttaa kokonaisuudessaan. Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta antaa vielä tarkempia ohjeita ilmoittautumismaksujen palauttamisesta.

Tuomarit ja toimihenkilöt voivat halutessaan peruuttaa toimimisen tapahtumissa ilman seuraamuksia. Näissä tilanteissa tapahtuman järjestäjän ja henkilön tulee sopia keskenään mahdollisista jo aiheutuneista kustannuksista, kuten esimerkiksi henkilölle syntyneistä matka- ja majoituskuluista. Tämä päätös on voimassa vuoden 2020 loppuun asti.

Lukukoiratoimintaa voidaan jatkaa heti, kun se on kirjastojen puolesta mahdollista. Kaverikoiratoiminta käynnistyy mahdollisuuksien mukaan elokuun alusta alkaen.

Kennelliitto noudattaa toiminnassaan Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä aluehallintovirastojen linjauksia. Kennelliiton hallitus seuraa korovirustilannetta ja tarkistaa tarpeen mukaan päätöksiään, jos kesän aikana tulee uusia linjauksia.

Lisätiedot:

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
puh. 050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja
Kimmo Mustonen
puh. 0400 914 423
kimmo.mustonen@kennelliitto.fi

Kaveri- ja lukukoiratyöryhmän puheenjohtaja
Vesa Lehtonen
puh. 050 599 9838
vesa.lehtonen@kennelliitto.fi

Voit olla kiinnostunut myös näistä

Esteellä
Kennelliitto pyrkii käynnistämään hallitusti osan kesän koiraharrastustoiminnasta Lue lisää
Koira maassa
Kesä-heinäkuun koiraharrastustapahtumia järjestetään ilman yleisöä Lue lisää
hoffi jukka
Kysymyksiä ja vastauksia COVID-19 -koronaviruksesta Lue lisää