Suomen Kennelliitto tukee Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tehtävää koronakoiratutkimusta yhteensä 20 000 eurolla. Kennelliitto kannustaa myös muita koiraharrastustahoja lahjoittamaan tähän ajankohtaiseen tutkimukseen, jolla voi olla uranuurtava merkitys ihmisten terveydelle sekä mahdollisuudelle pitää yhteiskunta auki ja toiminnassa.

Seuraeläinten kliinisen tutkimuksen dosentti Anna Hielm-Björkmanin tutkimusryhmän koronakoiratutkimuksessa selvitetään, miten koirat tunnistavat COVID-19-sairauden ihmisestä. Ryhmän alustavissa tutkimuksissa on selvinnyt, että koira tunnistaa COVID-19-virustartunnan nopeasti, jopa luotettavammin kuin laboratoriokokeet.

Näiden alustavien tutkimustulosten pohjalta Helsinki-Vantaan lentokentällä testataan saapuvien vapaaehtoisten matkustajien joukosta mahdollisesti COVID-19-virusta kantavia henkilöitä tämän vuoden loppuun saakka. Testausta tehdään neljän koronakoiran voimin matkustajien ihopyyhintänäytteistä. Lisäksi meneillään on koko ajan tutkimuksia, jotka tähtäävät siihen, että löydetään lisää, mitä kaikkea koirat tunnistavat näytteistä.

Kansainvälisten vertaisarvioitujen tutkimusten mukaan koira pystyy tunnistamaan koronaviruspositiiviset henkilöt 94-100-prosenttisesti. Koirat havaitsevat koronaviruksen huomattavasti pienemmästä virusmäärästä kuin yleisesti käytettävät PCR-testit. Havaintoja on myös siitä, että koira on tunnistanut koronavirustartunnan oireettomilta ihmisiltä jo päivinä ennen koronaoireiden puhkeamista, johon laboratoriotesti eivät pysty.

Kennelliitto kannustaa myös muita lahjoittamaan koronakoiratutkimukseen

Jotta koronakoiratyö voidaan virallistaa, vaaditaan päätöksenteon tueksi vielä pitkä rupeama tutkimustyötä - tuhansien näytteiden keräämistä ja tulosten vertaamista toinen toisiinsa yhä uudelleen ja uudelleen.

- Kun koiran hajuaistin ylivoimaisuudesta saadaan riittävän paljon tutkimusnäyttöä, voidaan koiran hajuaistia hyödyntää myös muiden sairauksien tunnistamiseen. Olimme syyskuun alussa yhteydessä Anna Hielm-Björkmaniin ja koronakoiria kouluttavan Wise Nose ry:n toiminnanjohtaja Susanna Paavilaiseen, ja keskustelimme siitä, miten myös me Kennelliitossa voimme parhaiten tukea koronakoiratoimintaa. Päädyimme siihen, että tuemme tutkimustyötä. Näin voimme myös edistää koronakoiratoiminnan statuksen virallistamista, kertoo puheenjohtaja Harri Lehkonen Kennelliitosta.

Tietoa siitä, miten koronakoiratoimintaan voi lahjoittaa, löytyy täältä.

Lisätiedot

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan
seuraeläinten kliinisen tutkimuksen dosentti
Anna Hielm-Björkman
anna.hielm-bjorkman@helsinki.fi
puh. 044 327 0462 (jätä vastaajaan soittopyyntö)

Kuva: Egil