Suomen Kennelliiton valtuusto kokoontui ylimääräiseen kokoukseen etäyhteyksien 22.11.2020. Kokouksessa päätettiin koronapandemian vuoksi siirretyn kevätkokouksen asioista. Kokouksessa oli läsnä 111 äänioikeutettua valtuutettua.

Kennelliiton valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen totesi kokouksen avatessaan kaikkien olevan nyt uuden äärellä, kun valtuusto kokoontuu poikkeuksellisesti etänä. Hän toivoi kokouksen sujuvan hyvässä, rakentavassa hengessä. Uusina rotujärjestöinä valtuustossa olivat edustettuina Australianpaimenkoirat ry ja Suomen Ridgeback ry. Valtuutettuja on tällä kaudella kaikkiaan 145.

Kokouksessa jouduttiin vielä opettelemaan etäkokouskäytäntöjä varsinkin kokoukseen kirjautumisessa, mutta ottaen huomioon sen, että kokous järjestettiin nyt hyvin lyhyellä valmisteluajalla etäkokouksena, saatiin kokous vietyä läpi mallikkaasti. Eeva Anttinen kiittää kaikkia osallistujia kärsivällisyydestä.

Kokouksessa vahvistettiin Kennelliiton vuoden 2019 toimintakertomus ja tilinpäätös. Valtuusto sai myös tiedoksi vuoden vuosikertomuksen, joka tullaan julkaisemaan Kennelliiton verkkosivuilla. Merkittävin kokouksen päätös oli Kennelliiton vuoden 2021 jäsen- ja liittymismaksujen määrääminen.

Kennelliiton vuosikertomus 2019 julkaistu >

Vuoden 2021 jäsenmaksuihin ei muutoksia

Valtuusto päätti, että vuoden 2020 jäsenmaksut säilyvät ennallaan.

Jäsenmaksut ovat seuraavat:
Henkilöjäsen 40 euroa
Perhejäsen 21 euroa
Nuorisojäsen (alle 18  vuotta) 24 euroa
Jäsenyhdistys 40 euroa

Kennelpiirit saavat pitää itsellään vuonna 2021 jäsenyhdistyksiltään perimänsä Kennelliiton jäsenmaksut ilman tilitysvelvollisuutta Kennelliitolle.

Rotujärjestölehtikilpailun voitto RuttunaamaUutisille

Valtuuston kokouksessa jaettiin Koiramme-lehden päätoimittajan Tapio Eerolan esityksestä vuoden 2019 rotujärjestölehtikilpailun palkinnot. Voiton kilpailussa vei tänä vuonna Suomen Englanninbulldoggiyhdistys ry:n RuttunaamaUutiset. Lehden päätoimittaja on Riikka Sivula.

Toiselle sijalle rotujärjestölehtikilpailussa sijoittui Suomen Laikajärjestö ry:n Laika. Lehden päätoimittaja on Juha Kotiranta.

Kolmannen sijan rotujärjestölehtikilpailussa vei Tiibetinterrierit ry:n Tiibetinterrieri. Lehden päätoimittaja on Sari Kupiainen.

Juniori- ja veteraanisertifikaattien käyttöönottoa ei vielä esitetty

Valtuuston kokouksen esityslistalla ollut esitys juniori- ja veteraanivalionarvojen lisäämisestä valionarvosääntöihin vedettiin pois. Uusi esitys tuodaan valtuustolle vuonna 2021. Juniori- ja veteraanisertifikaattien käyttöönottoa viivästytetään vuoden 2022 alkuun.

Ensi vuoden aikana uudistetaan näyttelysäännöt. Ne ovat voimassa vuoden 2021 loppuun saakka.

- Näyttelysääntöihin tullaan juniori- ja veteraanisertifikaattien lisäksi sisällyttämään myös NORD-sertifikaatit. Pohjoismaiden kesken pyritään luomaan yhtenäisiä käytäntöjä siitä, miten sertifikaatteja jaetaan, kertoi Kennelliiton näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Mustonen.

Mäyräkoirien ajokokeeseen sääntömuutos

Kokouksessa hyväksyttiin mäyräkoirien ajokokeen sääntömuutos, joka tulee voimaan 1.8.2021, eli ennen seuraava koekautta. Muutos mahdollistaa tutka- ja radiolaitteiden hyödyntämisen mäyräkoirien ajokokeissa arvostelun tukena, kuten monessa muussakin koemuodossa.

Valtuustolle tuotiin myös tiedoksi Kennelliiton hallituksen hyväksymät rotukohtaiset perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmat (PEVISA), jotka eivät täytä PEVISA-säännön vaatimuksia.

Kennelliitto tiedottaa tarkemmin valtuuston päätöksistä Koiramme-lehdessä, verkkosivuillaan ja Kenneluutisissa.

Lisätietoa:

Eeva Anttinen, Kennelliiton valtuuston puheenjohtaja
eeva.anttinen@kolumbus.fi
puh. 050 407 8484

Harri Lehkonen, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

 

27.11. Tiedotteeseen lisätty linkki vuosikertomukseen.