kotimaisetrodut_pennut

- Syksyn rotujärjestöpäivillä sekä syventävällä jalostuskurssilla oli keskustelua jalostuksen tavoiteohjelmista. Kummassakin tilaisuudessa pidettiin hyvänä ajatuksena, että ohjelmien yhteenvetojen laatimiseksi tehtäisiin täytettävä runko, jonka avulla olisi nykyistä helpompaa tuoda esiin kunkin rodun tärkeimmät jalostukselliset asiat, jalostusasiantuntija Katariina Mäki kertoo.

- Aiemminhan meillä oli jo olemassa täytettävä runko ohjelman muille osille. Uusi yhteenvedon runko on vapaaehtoinen: sitä voi käyttää halutessaan, Mäki lisää.

- Rotujärjestöpäivillä pohdittiin millainen jalostuksen tavoiteohjelman pitäisi olla, ja siihen toivottiin ytimekkyyttä, niin että tärkeimmät asiat saadaan helposti vedettyä yhteen, hän kuvailee.

Rotujärjestöpäivillä tehtiin ryhmätöitä samasta aiheesta ja mietittiin miten JTO:sta saataisiin sellainen, että siitä olisi roduille mahdollisimman paljon hyötyä.

Usein tärkeimpien asioiden miettiminen ja listaaminen jo alkuvaiheessa kirkastaa ajatukset niin, että ohjelma on helpompi kirjoittaa näiden asioiden ympärille ja sen jälkeen vain lyhyesti täyttää mallirungon puuttuvat kohdat. JTO:ta laatiessa saattaakin auttaa, jos heti aluksi keskustellaan ja valitaan vaikka viisi rodun tärkeintä jalostustavoitetta.

Jalostuksen tavoiteohjelma on laadittava kaikille roduille, joissa viimeisen viiden vuoden yhteenlaskettu rekisteröintimäärä on yli 50.

Jalostuksen tavoiteohjelmarunko

JTO-runko harvalukuisille roduille (joissa viimeisen vuoden aikana on rekisteröity vähintään 250 koiraa)

Ohjeet jalostuksen tavoiteohjelman laatimiseksi mallirungossa.

Mallirunko harvalukuisille roduille

Lue lisää jalostuksen tavoiteohjelmasta

Lisätietoja
Katariina Mäki
Jalostusasiantuntija
katariina.maki@kennelliitto.fi
puh. 09 8873 0228