Pentunäyttelyiden tarkoitus on edistää koiraharrastusta ja saada uudet koiranomistajat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukaan järjestäytyneeseen kenneltoimintaan.
Pentunäyttelyn on tarkoitus olla innostava, opastava ja kannustava tilaisuus uusille koiranomistajille. Kasvattajille pentunäyttely on hyvä tilaisuus tavata kasvattejaan niiden kehitysvaiheiden seuraamista ja lisäohjeiden antamista varten. Myös arvostelevilla tuomareilla on mahdollisuus havaita mahdolliset vinoumat pennun kehityksessä ja opastaa pennun hoidossa ja näyttelykäyttäytymisen harjoittelussakin.
Näyttelyyn saavat osallistua rekisteröintikelpoiset ja voimassa olevat Kennelliiton hyväksymät terveysmääräykset täyttävät koirat, jotka on rokotettu Kennelliiton rokotusmääräysten mukaan ja jotka viimeistään näyttelyä edeltävänä päivänä täyttävät viisi kuukautta mutta eivät ole täyttäneet yhdeksää kuukautta. Suomen lain vastaisesti typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyihin.