Koiranäyttelyiden suosio kasvaa jatkuvasti. Kaikkien Suomessa järjestettävien näyttelyiden tiedot julkaistaan Koiramme–lehdessä sekä Suomen Kennelliiton nettisivuilta. Kaikkien rotujen näyttelyihin voivat osallistua puhdasrotuiset rekisteröidyt koirat. Ryhmä- ja erikoisnäyttelyiden kohdalla on tarkistettava, että oma rotu arvostellaan kyseessä olevassa näyttelyssä.
Koiranäyttelyyn valmistautuminen
Näyttelyissä on paikalla satoja ja jopa tuhansia koiria ja ihmisiä. Tilaisuus saattaa pelottaa koiraa, jos se on tottunut olemaan vain omassa tutussa ympäristössään samojen ihmisten parissa. Koiran kanssa kannattaakin liikkua mahdollisimman paljon muiden koirien ja ihmisten parissa ja totuttaa se siihen, että vieraat ihmiset koskevat ja tutkivat sitä.
Oma jännitys kannattaa yrittää karistaa olemalla rento ja rauhallinen, sillä jännitys tarttuu koiraan.
Harjoituskoiranäyttelyt eli Match Showt ovat erinomaisia paikkoja harjoitteluun. Niistä saa tietoa muun muassa paikallisista koirakerhoista, koirapuistoista ja ilmoitustauluilta. Niihin ei ilmoittauduta etukäteen vaan paikan päällä yleensä noin tunti ennen Match Shown alkua.
Koiran ilmoittaminen näyttelyyn
Koiranäyttelyihin ilmoittaudutaan lomakkeella, jonka voi tulostaa Kennelliiton nettisivulta tai tilata Kennelliiton toimistosta. Ilmoittautumislomakkeita jaetaan myös näyttelyissä ja tapahtumissa. Useimmiten se löytyy myös näyttelymainoksesta eli ”pämmästä” (PM).
Ilmoittautumislomake täytetään huolellisesti. Koiran rekisterinumeron on oltava oikein, sillä se takaa, että koira päätyy oikeaan luokkaan ja sen tiedot löytyvät näyttelyluettelosta oikein. Näyttelyn ajan ja paikan pitää olla oikein, sillä monien näyttelyiden ilmoittautumiset menevät samaan paikkaan.
Koira ilmoitetaan arvosteluluokkaan sen iän mukaan. Luokkien alaikärajan tulee täyttyä viimeistään näyttelyä edeltävänä päivänä. Kaksipäiväisissä näyttelyissä alaikärajan tulee täyttyä näyttelyä edeltävänä perjantaina. Ikärajat ovat:
pentuluokka 7 kk - alle 9 kk
junioriluokka 9 kk - alle 18 kk
nuortenluokka 15 kk - alle 24 kk
avoin-, valio- ja käyttöluokka alkaen 15 kk
veteraaniluokka alkaen 8 v
Jos koira voi ikänsä puolesta osallistua useampaan luokkaan, on luokkaa valitessa huomioitava koiran kehitysvaihe sekä muiden samassa luokassa kilpailevien iät. Koiran kasvattajalta kannattaa pyytää apua luokan valinnassa. Kansainvälisistä näyttelyistä on muistettava, että juniori- ja veteraaniluokkien koirat eivät voi sääntöjen mukaan kilpailla CACIBista.
Ilmoittautumisen mukaan liitetään aina maksukuitti tai kopio. Ilmoittautumismaksu ja tilitiedot löytyvät samasta paikasta kuin muut tiedot näyttelystä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ehdoton. Myöhässä maksetut ja/tai lähetetyt ilmoittautumiset palautetaan.
Koiran rokotusten voimassaolo on tarkistettava hyvissä ajoin ennen näyttelyä. Voimassa olevat rokotusmääräykset löytyvät Koiramme–lehden näyttelytiedoista sekä Kennelliiton nettisivuilta. Asian voi tarkistaa myös omalta eläinlääkäriltä.
Noin viikkoa ennen näyttelyä tulee postitse näyttelykirje, arvosteluaikataulu, numerolappu ja ajo-ohjeet. Jos tuomari on vaihtunut eikä varatuomaria ole ilmoitettu ennalta, osallistumisen voi peruttaa ja saada rahat takaisin.
Paperit ja tarvikkeet mukaan
Näyttelyssä koiralla on oltava mukana rekisteripaperit, rokotustodistus, näyttelyhihna, makuualusta tai häkki, makupaloja, vesikuppi ja vettä. Koiranäyttely on kauneuskilpailu, joten koiran on oltava puhdas, takuton ja tarvittaessa trimmattu.
Näyttelyaikataulun ajat ovat ohjeellisia: kehä voi olla myöhässä, mutta se voi olla etuajassakin. Näyttelypaikalla on siis oltava noin tunti ennen oman rodun arvioitua arvosteluaikaa. Kehästä myöhästynyt koira voi jälkikäteen saada laatuarvostelun mutta ei voi osallistua kilpailuluokkiin
Sisääntulossa tehdään lääkärintarkastuksia ja mikrosirujen tarkistuksia pistokokeina. Kaikkien koirien rokotustodistukset tarkistetaan. Sisääntulosta voi ostaa näyttelyluettelon, josta näkee mm. muut arvosteluun osallistuvat koirat. Näyttelypaikalle pääsee yksi henkilö koiran mukana numerolapulla ilmaiseksi.
Tapahtumat kehässä
Kehään mennään numerojärjestyksessä ja luokittain. Luokissa koirat on laitettu aakkosjärjestykseen koiran rekisterinimen mukaan. Luokat ovat aina samassa järjestyksessä. Jos jossain luokassa ei ole osallistujia, siirrytään seuraavaan luokkaan. Jokaisessa luokassa sijoitetaan enintään neljä koiraa paremmuusjärjestykseen.
Ensin arvostellaan pentuluokan urokset ja niiden jälkeen pentuluokan nartut. Pentuluokissa ei käytetä laatuarvostelua vaan kilpailuarvostelua. Pennut saavat kirjallisen arvostelun ja ne laitetaan paremmuusjärjestykseen. Tuomari voi halutessaan jakaa kunniapalkinnon (KP) kaikille neljälle sijoitetulle pennulle. Urospentujen voittaja kilpailee narttujen voittajan kanssa rotunsa parhaan pennun arvosta, mikäli ne molemmat ovat saaneet kunniapalkinnon. Voittaja on rotunsa paras pentu (ROP-pentu) ja toinen vastakkaisen sukupuolen paras pentu (VSP-pentu).
Virallisissa luokissa arvostellaan ensin kaikki urokset ja sitten nartut. Luokat etenevät järjestyksessä junioriluokka, nuortenluokka, avoinluokka, käyttöluokka, valioluokka ja veteraaniluokka. Käytössä on laatuarvostelu eli jokainen koira saa kirjallisen arvostelun ja laatupalkintoa osoittavan nauhan.
Kaikki erinomaisen (ERI) ja erittäin hyvän (EH) saaneet koirat kisaavat kilpailuluokissa luokkasijoituksista mutta niin, että EH:n saaneet koirat eivät voi voittaa ERI:n saaneita. Jos luokassa on neljä tai enemmän koiria, jotka laatuarvostelussa ovat saaneet ERI:n, EH:n saaneet koirat eivät osallistu kilpailuluokkaan.
Kun kaikki urokset on arvosteltu, seuraa paras uros -luokka. Siihen osallistuvat koirat, jotka ovat sijoittuneet omassa luokassaan laatumaininnalla erinomainen (ERI). Näistä tuomari valitsee jatkoon neljä koiraa, jotka hän sijoittaa paremmuusjärjestykseen. Tuomari voi antaa sertifikaatin (SERT) parhaalle siihen oikeutetulle koiralle, jolla ei vielä ole Suomen muotovalion arvoon oikeuttavia näyttelytuloksia. Varasertifikaatin (VASERT), voi saada toiseksi paras koira, jolla ei ole Suomen muotovalion arvoon oikeuttavia näyttelytuloksia. Mikäli kaikki sijoittuneet koirat ovat jo Suomen muotovalioita tai niillä on siihen oikeuttavat näyttelytulokset, kutsutaan kehään takaisin ne paras uros -luokan koirat, jotka voivat kilpailla sertifikaatista tai varasertifikaatista. Nykyisillä säännöillä alle kaksivuotias koira voi ottaa vastaan rajattoman määrän sertifikaatteja tai varasertifikaatteja. Valionarvoon oikeuttavat näyttelytulokset täyttyvät, kun koira on yli kaksivuotias.
Kansainvälisissä näyttelyissä on sertifikaattien lisäksi jaossa kansainvälisiä sertifikaatteja CACIBeja ja varaCACIBeja (VACA). CACIBista ja VACAsta voivat kilpailla koirat, jotka ovat saaneet laatumaininnan erinomainen kilpaillessaan nuortenluokassa, avoimessa luokassa, käyttöluokassa tai valioluokassa.
Kun narttujen luokat on arvosteltu samaan tapaan kuin urosten, paras uros ja paras narttu kilpailevat rotunsa parhaan arvosta. Toisesta tulee rotunsa paras (ROP) ja toisesta vastakkaisen sukupuolen paras (VSP).
Myös veteraaneista valitaan rotunsa paras veteraani (ROP-vet.) ja vastakkaisen sukupuolen paras veteraani (VSP-vet.). ROP- ja VSP-veteraanin arvosta kilpailevat veteraaniluokkien voittajat, mikäli ne on palkittu laatumaininnalla erinomainen (ERI). Veteraani voi olla myös rotunsa paras tai sijoittua paras uros/paras narttu -luokissa, mutta pennut eivät osallistu muihin kuin omiin pentuluokkiinsa.
Rotunsa parhaan valinnan jälkeen on kasvattajaluokkien vuoro. Kasvattajaluokassa kasvattaja kilpailee neljän kasvattamansa samanrotuisen koiran muodostamalla ryhmällä. Koirien tulee olla vähintään kahdesta eri yhdistelmästä ja niiden on oltava palkittuja laatumaininnalla erinomainen tai erittäin hyvä kyseessä olevassa näyttelyssä. Kasvattajaluokissa ei jaeta laatupalkintoja, vaan ne järjestetään paremmuusjärjestykseen kuten pentuluokissa. Tuomari voi halutessaan antaa kunniapalkinnon kaikille neljälle sijoitetulle kasvattajaryhmälle. Jos paras kasvattajaryhmä saa kunniapalkinnon, se on rodun paras ryhmä (ROP-kasv.).
Liikkuminen kehässä
Kehätoimitsijat kutsuvat koirat kehään niiden näyttelynumeroilla. Yleensä tuomari juoksuttaa ensin kunkin luokan koirat kaikki yhdessä kehän ympäri. Koiria juoksutetaan kehässä vastapäivään ja koira liikkuu esittäjän vasemmalla puolella, jotta tuomari näkee koirien liikkeet paremmin. Sen jälkeen hän arvostelee yksitellen jokaisen koiran.
Arvosteluvuorossa oleva koira viedään tuomarin pöydän eteen tai muuhun osoitettuun paikkaan siten, että tuomari näkee koiran sivulta. Pienemmät rodut arvostellaan pöydällä, jonne koiran voi nostaa heti, kun se vapautuu edelliseltä. Tuomari tutkii koiran, katsoo purennan ja tunnustelee koiran rakenteen. Uroksilta tarkistetaan kivekset. Koiran tulee sallia tutkiminen. Tuomari saattaa kysyä koiran ikää. Mikäli tuomari on ulkomaalainen, kehätoimitsija auttaa vastaamisessa. Koiran arvosteluun vaikuttavat asiat, esimerkiksi lääkärintodistukset, esitetään kehätoimitsijalle.
Tämän jälkeen koiraa liikutetaan tuomarin ohjeiden mukaan. Koiran on tarkoitus ravata tasaisesti, ei hyppiä ja pomppia tai roikkua lahkeessa. Tuomari saattaa pyytää juoksuttamaan koiraa kohtisuoraan itsestään poispäin ja takaisin tai tekemään kolmion, jossa juostaan ensin kehän yhtä kulmaa kohti, sitten suoraan toista kulmaa kohden ja takaisin tuomarin luo. Näin tuomari näkee parhaiten koiran taka-, etu- ja sivuliikkeet.
Tämä jälkeen tuomari sanelee koiran arvostelun kehätoimitsijalle. Koiran pitää seistä kauniisti, kylki tuomariin päin. Koiraa ei saa seisottaa liian lähelle tuomaripöytää, koska tuomarin on vaikea nähdä se kunnolla. Koko arvostelun ajan on huolehdittava, että koira on aina ohjaajan ja tuomarin välissä.
Kehätoimitsija tuo nauhan, jonka väri kertoo koiran saaman laatuarvostelun. Arvostelu perustuu rotumääritelmään, ja tuomari palkitsee koiran sen mukaan, kuinka hyvin hän katsoo sen vastaavan sitä. Vaaleanpunaisen nauha merkitsee rotunsa erinomaista edustajaa, punainen erittäin hyvää rotunsa edustajaa. Kummassakin tapauksessa koira jatkaa kilpailua. Jos nauha on sininen (hyvä) tai keltainen (tyydyttävä), tuomarin mielestä koirassa on joitain virheitä. Koiran kilpailu päättyy ja arvostelun voi noutaa kehätoimitsijalta.
Kun kaikki luokan koirat on yksittäisarvosteltu, vuorossa on kilpailuluokka. Kilpailuluokkaan osallistuvat kaikki luokassaan vaaleanpunaisen ja punaisen nauhan saaneet koirat. Jos vaaleanpunaisen nauhan saaneita koiria on neljä tai enemmän, punaisen nauhan saaneita koiria ei pyydetä kehään.
Kehätoimitsijat ovat kehässä niin tuomarin kuin koiran ohjaajan apuna ja heiltä voi kysyä neuvoa koko kehän ajan.
Ryhmäkilpailut
Iltapäivällä, kun kaikki kehät on saatu päätökseen, on ryhmäkilpailujen vuoro. Ryhmäkilpailuissa valitaan päivän paras veteraani, päivän paras kasvattajaryhmä, jokaisen FCI:n roturyhmän paras ja lopuksi näyttelyn paras koira. Veteraanin valintaan osallistuvat kaikki rotunsa parhaat veteraanit kaikista ryhmistä, kasvattajakisaan kaikki rotunsa parhaat kasvattajaryhmät. Rotunsa parhaat koirat kilpailevat sijoituksista ryhmittäin.
Roturyhmiä on kymmenen. Jokaisen ryhmän voittaja osallistuu viimeiseksi järjestettävän Best in Shown eli näyttelyn kauneimman koiran valintaan. Kaikissa kilpailuissa sijoitetaan neljä koiraa tai ryhmää paremmuusjärjestykseen.
Koiran täytyy osallistua kaikkiin luokkiin ja kilpailuihin, joihin sillä on oikeus osallistua. Vain näyttelytoimikunnan luvalla voi poistua paikalta aikaisemmin.
Näyttelylyhenteitä
Koiranäyttelyt vilisevät erilaisia lyhenteitä: jokaiselle luokalle, laatupalkinnolle, tittelille ja kisalle on omat lyhenteensä. Lyhenteitä käytetään arvostelukaavakkeissa sekä ilmoitettaessa koiran tuloksia esimerkiksi rotulehdissä tai nettisivuilla.
Luokkien lyhenteet
PEK = pentujen kilpailuluokka
JUN = junioriluokka
JUK = junioriluokan kilpailuluokka
NUO = nuortenluokka
NUK = nuortenluokan kilpailuluokka
AVO = avoin luokka
AVK = avoimen luokan kilpailuluokka
KÄY = käyttöluokka
KÄK = käyttöluokan kilpailuluokka
VAL = valioluokka
VAK = valioluokan kilpailuluokka
VET = veteraani luokka
VEK = veteraaniluokan kilpailuluokka
KAS = kasvattajaluokka
KAK = kasvattajaluokan kilpailuluokka
Laatuarvostelu, lyhenteet ja nauhojen värit
ERI = erinomainen (vaaleanpunainen)
EH = erittäin hyvä (punainen)
H = hyvä (sininen)
T = tyydyttävä (keltainen)
HYL = hylätty (harmaa) annetaan koiralle, joka ei rakenteeltaan tai käytökseltään vastaa rotumääritelmää tai se on selvästi vihainen.
EVA = ei voida arvostella (ruskea) tämä maininta annetaan koiralle, jonka liikkeitä on mahdoton arvostella tai joka jatkuvasti välttelee tuomarin käsittelyä ja tekee mahdottomaksi tarkistaa purenta tms.
Kilpailuluokissa ja ryhmäkilpailuissa sijoituksia osoittavat värit
1 = punainen
2 = sininen
3 = keltainen
4 = vihreä
KP = kunniapalkinto (lila) voidaan jakaa pentu- ja kasvattajaluokissa
SERT = sertifikaatti (sini-valkoinen)
VASERT = varasertifikaatti (vaaleansininen)
CACIB = ”kansainvälinen sertifikaatti”, joita tarvitaan kansainvälisen muotovalion arvoon (valkoinen)
VACA = vara-CACIB (oranssi)
MVA = muotovalio (puna-vihreä)
PU = paras uros (PU-1 = paras uros, PU-2 = toiseksi paras uros jne.)
PN = paras narttu
ROP = rotunsa paras (puna-keltainen)
VSP = vastakkaisen sukupuolen paras (vihreä-valkoinen)
RYP-1, RYP-2, RYP-3, RYP-4 = sijoitus ryhmäkilpailussa.
BIS-1, BIS-2, BIS-3, BIS-4 = sijoitus näyttelyn kauneimman koiran Best in Shown valinnassa
Veteraani ja kasvattajakisoistakin käytetään lyhenteitä BIS, perään lisätään lyhenne BIS-VET tai BIS-KAS osoittamaan, mitä kilpailua tarkoitetaan. Esim. BIS-VET 1, BIS-VET 2 jne.
Tittelilyhenteet
Koirien rekisterinimien eteen lisätään sen mahdolliset valio- ja/tai voittajatittelit.
MVA = muotovalion arvo, MVA:n eteen lisätään sen maan tunnus, jonka muotovalio koira on. Esim. Suomen muotovalio on FIN MVA, Ruotsin S MVA.
KANS MVA = kansainvälinen muotovalio
KVA = käyttövalion arvo. Tähän eteen lisätään maatunnus, esim. FIN KVA on Suomen käyttövalio, S KVA Ruotsin käyttövalio.
VVA= vetovalion arvo
JVA = jäljestämisvalion arvo
TVA= tottelevaisuusvalion arvo
VPVA = vesipelastusvalion arvo
AVA = agilityvalion arvo
Voittajatittelit lyhennetään samalla tavalla, V = voittaja. Eteen lisätään maan tunnus, jos se on jokin muu kuin Suomen Voittaja ja perään tittelin vuosiluku. Suomen Voittajasta käytetään lyhennettä V-04, esim. SV = Ruotsin Voittaja, EstV= Eestin voittaja.
Joka vuosi järjestetään ns. maanosanäyttelyitä, joissa on jaossa mm. seuraavia titteleitä:
EUV = Euroopan Voittaja
EUJV = Euroopan Juniori Voittaja
EUVV = Euroopan Veteraani Voittaja
MV = Maailman Voittaja
JMV= Juniori Maailman Vvoittaja
PMV = Pohjoismaiden Voittaja
PMJV= Pohjoismaiden Juniori Voittaja
Titteleiden perään lisätään vuosiluku. Jos koira on esim. useana vuonna saavuttanut Voittaja-tittelin, merkitään se esim. V-00,-02,-04 tai MV-02,-03.
Lisätietoja:
Koiranäyttelysäännöt
Ilmoittautuminen koiranäyttelyyn