Tottelevaisuuskoe

Tottelevaisuuskokeiden tarkoitus

Koulutuksen tarkoituksena on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä sekä koiran ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Kokeissa testataan koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiran koulutuksen tasoa neljässä eri luokassa.

Osallistumisoikeus

Kokeeseen saavat osallistua kaikki tunnistusmerkityt ja Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti rokotetut 10 kk täyttäneet koirat. Erikoisvoittajaluokkaan saavat osallistua 15 kk täyttäneet koirat.

Ks. säännöt

Rodut ja osallistuminen kokeisiin

Koemuoto on avoin kaikille roduille sekä sekarotuisille koirille. Yleisimpiä rotuja kokeissa ovat mm. paimenkoirat (bordercollie, australianpaimenkoira ja belgianpaimenkoirat) ja noutajat (novascotiannoutaja ja kultainennoutaja). Kuitenkin kokeissa voi tavata monen eri rodun edustajia ja laji sopiikin kaikille koirille karvoihin katsomatta.


TOKO koekalenteri 2010 (pdf) päivitetty 15.3.10

Ilmoittautuminen tottelevaisuuskokeeseen (pdf)

Luokat

Tottelevaisuuskokeissa on neljä luokkaa: alokas, avoin, voittaja ja erikoisvoittajaluokka. Erikoisvoittajaluokka voi olla myös kansainvälinen koe. Koira saa siirtyä luokasta toiseen yhden 1-palkinnon saatuaan ja sen pitää siirtyä kolmannen 1-palkinnon jälkeen.

Ks. säännöt

Tottelevaisuusvalio

Kun koira on saanut kolme 1-palkintoa erikoisvoittajaluokassa vähintään kahdelta eri tuomarilta sekä se on saanut näyttelyistä vähintään laatuarvosanan ”hyvä”, koiralle voidaan anoa Suomen tottelevaisuusvalion arvoa (FIN TVA).

Ks. valionarvosäännöt 

Suomenmestaruuskoe

Suomenmestaruuskoe on viimeisimpinä vuosina järjestetty koko viikonlopun mittaisena tapahtumana, jossa kilpaillaan sekä henkilökohtaisesta että joukkuemestaruudesta. Yhteensä kilpailijoita on ollut mukana viikonloppuna yli 300 ja joukkueita n. 60. Henkilökohtaisessa kokeessa mukana on 21 koirakkoa.

Lue lisää...

Historia

Tottelevaisuuskoe (TOKO) rantautui Suomeen 1960-luvun loppupuolella. Virallisesti koetoiminta alkoi vuoden 1968 alusta. Lajin toivat maahamme Börje Ehnberg ja Peggy Wasenus. Kokeella oli aluperin tarkoitus mitata seurakoirien sosiaalisuutta ja ja perustottelevaisuutta. Ajan ja sääntömuutosten myötä koe on tullut avoimeksi kaikille koirille.



Linkkejä

LPNorge (Norja)
SBK (Ruotsi)
Sveitsi
Itävalta
Saksa
Italia
Hollanti