Etusivu /
Toiminta /
Kokeet /
Spanieleiden kokeet /
Spanieleiden kokeet
Spanielin koulutuksesta
Tottelevaisuus osa metsästyskoulutusta
Spanielilla metsästyksen nautittavuus on kiinni koiran tottelevaisuudesta. Vaikka tähtäimessä ei olisikaan koiran vieminen kokeeseen, tiettyjen perusasioiden opettaminen sille on välttämätöntä.
Koiran on tultava luokse kutsuttaessa. Sen on istuttava tai mentävä maahan käskystä. Se ei saa edetä haulikonkantaman ulkopuolelle. Sen on noudettava.
Käytännössä koiralle opetetaan istuminen tai maahan meno usealla eri käskyllä. Se opetetaan istumaan käskyllä "istu", käsimerkillä edellyttäen, että koira pitää jatkuvan kontaktin ohjaajaan ja pillin vihellyksellä.
Hyvin koulutettu koira istuu myös, kun jotain lentää, ylösajo on siis tapahtunut, tai kun ammutaan. Jos koiraa ei saada pysähtymään ylösajosta, voi riistan ampuminen olla mahdotonta koska koira on liian lähellä ammuttavaa riistaa. Jos koira ei pysy haulikonkantaman päässä ohjaajasta, on koirasta enemmän haittaa kuin hyötyä ja metsästys on kokonaan piloilla. Ylösajot tapahtuvat liian kaukana ja koira karkottaa riistan saavuttamattomiin.
Noutaminen lienee suurimmalle osalle metsästäjistä se kaikkein tärkein koiran suorittama tehtävä. Erityisen tärkeää se on silloin, jos riista jää haavakoksi. Noutaminen onkin spanieleille mieluista puuhaa. Kuitenkin spanielin on usein vaikea vilkkaan luonteensa takia toimia pelkästään noutavana koirana.