Etusivu /
Toiminta /
Kokeet /
Noutajien kokeet /
Noutajien kokeet
Noutajien metsästyskoe
NOME:ssa on kolme luokkaa, alokas- (ALO), avoin- (AVO) ja voittajaluokka (VOI). Kun koira on saanut ALO 1 -palkinnon, on sillä oikeus siirtyä seuraavaan luokkaan, jossa vaaditaan 2xAVO1 ennen kuin koira saa siirtyä VOI -luokkaan. Siellä koiralta vaaditaan 3xVOI 1 sekä hyväksytty käytännön metsästyskoe tai NOME-A kokeesta VOI3 ennen kuin arvonimi FI KVA on saavutettu. Lisäksi vaaditaan 2. palkinto näyttelyssä.
Kokeen tulee tapahtua vesilinnustukseen sopivassa maastossa. Kasvillisuuden sekä maa- että vesialueella tulee olla niin tiheä, että riistat ovat useimmissa tehtävissä näkymättömissä. Myös veden syvyyden on oltava riittävä uimiseen.
Kokeen alussa ampujan oletetaan pudottaneen tietyn määrän riistaa. Jotkut putoamispaikoista on tarkasti tiedossa, joistakin tiedetään vain alue. Tehtävät laaditaan siten, että ne mahdollisimman hyvin vastaavat todellisia metsästystilanteita.
Tuomari arvostelee mm. koiran hakua, ohjattavuutta, paikallistamiskykyä, reagointia laukaukseen, riistankäsittelyä ja työskentelyä vedessä sekä ALO luokassa jäljestämiskykyä. VOI luokassa noudettava voi olla myös ns. dummy. Tuomari antaa myös yleisvaikutelman koko koiran työskentelystä.
Vaikeusastetta luokissa lisätään yleensä valitsemalla vaikeampi maastoalue ja pidentämällä noutomatkoja. VOI luokassa työskentely voi tapahtua veneestä käsin.