Koe on metsästyksenomainen tapahtuma, jossa tavoitteena on kartoittaa koiran metsästysominaisuudet . Osallistumisoikeus on FCI:n ryhmästä 5 suomenpystykorva, pohjanpystykorva, karjalankarhukoira ja laikat.
Linnunhaukkukokeen ylituomarit (pdf)
Metsästyksestä kokeeksi Koska suomenpystykorvan linnunhaukkutaitojen säilyttäminen ja kehittäminen oli jo alkuaikojen jalostuksen päätavoitteita oli luonnollista, että suullisesti koirista kiertävien metsästyskertomusten lisäksi haluttiin linnunhaukkukyvyistä saada luotettavaa tietoa koettelemalla koiria linnunmetsästyskokeissa.
Ensimmäiset kokeet järjestettiin Vaalassa 10.9.1897. Niistä on klubin aikakirjoissa jäljellä vain maininta, että ”koe epäonnistui täysin lintujen puutteessa”. Myöhemmin tuli kyllä sitten onnistuneitakin kokeita, joista voi lukea jälkipolville jääneistä koekertomuksista (mm. julkaisusta ”Suomenpystykorva 100-vuotta”).
Aluksi kokeille ei ollut erillisiä sääntöjä, vaan arvostelu suoritettiin hyväksytyn pistelaskutavan mukaan. Positiivisiä pisteitä sai hausta, seuraamisvauhdista, haukkutyöskentelystä, haukusta (äänestä), nenästä (vainuamiskyvystä) ja tottelevaisuudesta. Yhteensä 100 p.
Negatiivisia pisteitä annettiin: Kiinnostus jänikseen, hyppiminen lintupuuta vasten, oravan haukkuminen, kiinteän haukun jättö ja valehaukku. Se, että kovimman rangaistuksen sai oravahaukusta, osoittaa sen, että suomenpystykorvasta haluttiin tehdä puhdas linnunhaukkuja.
Aluksi sama tuomari arvosteli kaikki koirat ja jos arvosteltavana oli useita koiria saattoi koe kestää jopa useampia päiviä.