Agilityn esittely

Esteratakilpailu

Agility eli koirien esteratakilpailu on laji, jota voi harrastaa kuka tahansa. Se on avoin kaiken rotuisille koirille, myös sekarotuisille. Agilityssä menestyminen edellyttää koiralta yhteiskuntakelpoisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa.

Koirat jaetaan agilityssä kilpailtaessa kolmeen tasoluokkaan, joista 1-luokka on tarkoitettu aloitteleville kilpailijoille. Ykkösluokassa menestyneet nousevat 2-luokkaan ja siinä menestyneet vuorostaan 3-luokkaan.

Kaikissa tasoluokissa koirat jaetaan lisäksi säkäkorkeuden perusteella kolmeen kokoluokkaan: mini-, midi- ja maxi-luokkaan.

Säkäluokat ovat: Mini-koiran säkäkorkeus alle 35 cm, midi-koiran säkäkorkeus 35-42.99 cm ja maksi-koiran säkäkorkeus on 43 cm tai yli.

Agility on laji, jossa koiran iällä, rodulla tai roduttomuudella ei ole merkitystä. Jos koira vain kokonsa puolesta pystyy suorittamaan esteet ja pysyy radalla ohjaajan hallinnassa, se on tervetullut harrastamaan tätä lajia.

Kilpailevan koiran täytyy olla vähintään 18 kuukauden ikäinen, terve, tunnistusmerkitty ja rokotettu Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti.

Sujuvia ja vauhdikkaita suorituksia seuratessa ei usein tule ajatelleeksi, että agility on myös vaikea laji. Onnistuneessa suorituksessa kaiken tulee olla kohdallaan: rytmityksen, käskytyksen sekä ohjaajan ja koiran fyysisen kunnon.

Agility on koiraurheilu, jossa liikunnallisuus on tärkeää. Säännöllisesti kilpailevan ohjaajan on jaksettava panostaa myös omaan kuntoonsa.

Historiasta

Agility on koiraharrastuslajina suhteellisen nuori. Sen historia ulottuu 1970-luvun Englantiin, jossa sen kehittivät John Varley, Peter Meanwell ja Peter Lewis esteratsastuksen pohjalta näytöslajiksi. Agility nähtiin ensi kertaa kuuluisassa Cruftsin koiranäyttelyssä vuonna 1978, ja muutamassa vuodessa laji levisi ympäri Britteinsaarta.

Kilpailuradan pituus on 100 - 200 metriä ja radalla on 12 – 20 suoritettavaa estettä. Esteet jaetaan kolmeen ryhmään: hyppyesteet, kontaktiesteet ja muut esteet.

Suomeen agility saapui vuonna 1986, jolloin se esitettiin näytöksenä Helsingin Messukeskuksen koiranäyttelyssä. Ensimmäiset viralliset yksilökilpailut pidettiin vuonna 1989. Lajin suosio kasvoi räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun Suomen Kennelliitto järjesti agilityn maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2000 Helsingin jäähallissa.

Säännöt ja lomakkeet

Agilitysäännöt