Sankarikoirat

Tapiola Kennelliiton sankarikoira-arvo voidaan vuoden aikana myöntää koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että ihmishenki on pelastunut.

Sankarikoira-anomukset lähetetään Kennelliittoon osoitteella: Suomen Kennelliitto, Kamreerintie 8, 02770 Espoo. Kuoreen laitetaan merkintä "Sankarikoirat”.  Anomuksesta tulee ilmetä koiran tiedot sekä omistajan yhteystiedot, tapahtumien kulku sekä se, millä tavalla koira on tilanteessa toiminut. Lisäksi mukaan on hyvä liittää myös mahdollinen viranomaisen lausunto (pelastuslaitos, poliisi). Kennelliiton hallitus käsittelee anomukset syys-lokakuussa.

Kennelliitto palkitsee sankarikoirat vuosittain yhdessä Tapiola-ryhmän kanssa Kennelliiton järjestämässä Voittaja-näyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa. Ensimmäiset Sankarikoirat palkittiin vuonna 1997.

Sankarikoirat vuosina 1997–2010:

2010
Oiva, englanninspriengerspanieli, Jyskä
Eppu, saksanpaimenkoira
Emma, sekarotuinen, Metsäkansa
Vinski, rottweiler, Metsäkansa
Sami, saksanpaimenkoira, Poliisikoiralaitos, Hämeenlinna
Jeppe, saksanpaimenkoira, Poliisikoiralaitos, Hämeenlinna
Rio, pitkäkarvainen collie, Kangasala
Sanni, valkoinenpaimenkoira, Dragsfjärd, tapahtumapaikka Pello 
Dacsu, valkoinenpaimenkoira, Dragsfjärd, tapahtumapaikka Pello
Zico, brasilianterrieri, Klaukkala
Kimi, lyhytkarvainen collie, Suhmura
Mitsu, shiba, Vantaa
Kiki, shiba, Vantaa
Mori, shiba, Vantaa

Lue lisää vuoden 2010 sankarikoirista (pdf)

2009
Pöhnä, sekarotuinen, Kajaani
Papu, karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, Nurmijärvi
Alma, kultainennoutaja, Lestijärvi
Figo, valkoinenpaimenkoira, Tervakoski
Otto, saksanpaimenkoira, Ala-Temmes
Mio, pitkäkarvainen collie, Lempäälä

Lue lisää vuoden 2009 sankarikoirista (pdf)

2008
Santtu, bokseri, Kantvik
Dandy, labradorinnoutaja, Nyystölä
Jaakko, kiharakarvainennoutaja, Lahti
Vili, australianpaimenkoira, Tuusula
Andy, saksanpaimenkoira, Salon Poliisi
Laku, saksanpaimenkoira, Imatran kihlakunnan poliisilaitos
Ella, rottweiler, Pori
Ronja, rottweiler, Helsinki
Rinna, kultainennoutaja, Vantaa
Ella, novascotiannoutaja, Nakkila

Lue lisää vuoden 2008 sankarikoirista (pdf)

2007
Aku, alaskanmalamuutti, Vuokatti
Ami, berninpaimenkoira, Härmä
Bande, rottweiler, Numminen
Hector, harmaa norjanhirvikoira, Kangasniemi
Pate, labradorinnoutaja, Kuopio
Leevi, sekarotuinen, Huittinen

2006
Cero, saksanpaimenkoira, Haukipudas
Gumi, beagle, Österhankmo
Jeri, saksanpaimenkoira, Rautalampi
Dura, saksanpaimenkoira, Varkaus

2005
Sampo ja Önni, alaskanmalamuutti, Helsinki

2004
Jessi, sekarotuinen, Mustio
Minttu, lyhytkarvainen saksanseisoja, Kuopio
Siiri, spinone, Kaavi
Topi, kultainennnoutaja, Vihtavuori

2003
Hercules, belgianpaimenkoira malinois, Helsinki
Zino, dobermanni, Perttula
Toto, bouvier, Hämeenlinna

2002

ei sankarikoiria

2001
Elli, labradorinnoutaja, Tulli
Dingo, saksanpaimenkoira, Vääksy
Speedy, shih tzu, Viiala
Gilda, saksanpaimenkoira, Vuohijärvi

2000
Rocky, dobermanni, Uusikaupunki
Nette, berninpaimenkoira, Maavesi
Ecu, belgianpaimenkoira tervueren, Valko
Burny, kultainennoutaja, Vantaa

1999
Pepe, pienimünsterinseisoja, Rusko
Uzo, belgianpaimenkoira groenendael, Lahti
Benno, saksanpaimekoira, Poliisikoiralaitos
Saana, cockerspanieli, Nokia
Nelli, karkeakarvainen mäyräkoira, Karttula

1998
Rocky, rottweiler, Helsinki
Mökö, labradorinnoutaja, Oulunsalo

1997
Aku, rottweiler, Poliisikoiralaitos, Kuopio
Vallu , landseer, Mäntyharju


Sankarikoirat 2007
Vuoden 2007 Sankarikoirat