Mitä on kaverikoiratoiminta?

Kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jolla pyritään koiran avulla tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Kaverikoiratoiminnassa koiranomistajat vierailevat koiriensa kanssa eri kohderyhmien kuten lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona esimerkiksi laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja päiväkeskuksissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.

Kaverikoirat koulutetaan Kennelliiton kurssilla, jossa muodostetaan myös alueellisia toimintaryhmiä. Jokainen kaverikoirakko osallistuu oman ryhmänsä järjestämiin tapaamisiin ja vierailukäynteihin. Kokeneemmat kaverikoirat saattavat lisäksi käydä tapaamaassa yksittäistä asiakasta ohjaajansa kanssa esimerkiksi yhteisen kävelylenkin tai juttutuokion merkeissä.

Toimintaryhmät etsivät itse uusia vierailukohteita ja sopivat vierailukutsuja esittäneiden paikkojen kanssa vierailuiden aikatauluista ja tiheydestä. Koirien osalta ollaan kuitenkin tarkkoja siitä, ettei liian tiheillä käynneillä tuoteta koiralle stressiä. Koirakon käyntitiheys onkin maksimissaan 1  käynti viikossa.

Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta. Kurssi materiaaleineen ja ruokailuineen on koirakolle maksuton ja kaverikoirien käynnit ovat maksuttomia. Koirakoille ei makseta kulukorvauksia toimintaan osallistumisesta.

Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja koiranomistajan samanvärisestä rintanapista. Ansioituneille kaverikoirille myönnetään numeroitu kaverikoiramitali kunniakirjoineen. Palkitsemistilaisuudet järjestetään yleensä alueen suurimman vuosittaisen koiratapahtuman yhteydessä.
 

Kaverikoiria on koulutettu jo yli kymmenellä kurssilla ja toimivia koiria on lähes 500. Toiminta on levinnyt eri puolille maata Oulusta Haminaan ja Siilinjärveltä Turun saaristoon. Kurssitusta jatketaan niin kauan, että kaikki kiinnostuneet paikkakunnat on saatu kurssitettua.

Mikäli kiinnostuit toiminnasta, lue lisää sivun alareunassa olevista artikkeleista ja tutustu eri alueiden kaverikoiraryhmien kotisivuihin.

Hyvinkään kaverikoirien kotisivu
Hämeenlinnan seudun kaverikoirat
Imatran kaverikoirien kotisivut
Itä-Helsingin kaverikoirien kotisivut
Jyväskylän kaverikoirien kotisivut
Kirkkonummen kaverikoirien kotisivut
Kotkan ja Haminan kaverikoirien kotisivut
Kuopion seudun kaverikoirien kotisivut
Lakeuden kaverikoirien kotisivut
Oulun seudun kaverikoirien kotisivut
Pohjois-Hämeen kaverikoirien kotisivut
Raahen kaverikoirien kotisivut
Riihimäen kaverikoirien kotisivut
Vaasan seudun kaverikoirien kotisivut
Vantaan kaverikoirien kotisivut
Pedigree

Uutiset    

KAVERIKOIRATOIMINNAN YLEISESITE ON UUSIUTUNUT

Kaverikoiratoiminnasta on valmistunut uusi yleisesite, jota voi käyttää sekä uusien koirakoiden rekrytoinnissa, että kohteiden informoinnissa toiminnasta. Esitteessä on tilaa kaverikoiraryhmän yhteystietojen merkitsemiseen.

Esitettä voivat ilmaiseksi tilata Kennelliitosta ensisijaisesti kaverikoiraryhmien yhteyshenkilöt sähköpostitse kaverikoirat(at)kennelliitto.fi

Kaverikoiraesite


Lisätietoja kaverikoiratoiminnasta, kurssimateriaalista ja palkitsemistilaisuuksista saa Kennelliitosta.

Kaverikoiraryhmän arkistokortti (pdf)
Kaverikoiraryhmän arkistokortti (Word)

Kaverikoira jäsenlomake (pdf)
Kaverikoira jäsenlomake (Word)

Pedigree

Artikkelit

Kaverikoiratoiminnan historia

Kaverikoiratoiminta alkoi Suomessa vuonna 2001 avustajakoirakouluttaja Leena Rajalan ja Kennelliiton yhteistyönä. Ensimmäinen kaverikoirakurssi järjestettiin Paimiossa, josta se laajeni Salpausselän alueelle ja sitä kautta eri puolille maata. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana noin 400 koirakkoa. Lue lisää...

Mitä toiminta vaatii koiralta ja ohjaajalta?

Kaverikoirat ovat tavallisia aikuisia kotikoiria, joille on jo kertynyt elämänkokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista, hajuista ja tilanteista. Koiria ei kouluteta erikseen kaverikoiratoimintaan, vaan niiden tulee olla perusluonteeltaan toimintaan sopivia. Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta nauttivat ja saavat hyvä mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira. Lue lisää...

Miten pääsen mukaan?

Kennelliiton kaverikoiratoiminta laajenee koko ajan. Tavoitteena on saada toiminta kattamaan koko maan. Haaveena on saada kaverikoira jokaisen tarvitsevan ulottuville. Vierailuista kiinnostuneita kohteita löytyy runsaasti eri puolilta maata ja toiminnasta kiinnostuneita ja motivoituneita koiranomistajia sekä sopivia koiria on kaikkialla Suomessa. Lue lisää...