Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2012 /
2012
Kennelliitto ja Royal Canin solmivat mittavan yhteistyösopimuksen
Espoo, 10.2.2012 – Suomen Kennelliitto ja Royal Canin Finland Oy ovat solmineet mittavan yhteistyösopimuksen vuosille 2012–2014. Sopimuksen mukaan Royal Canin on Kennelliiton pääyhteistyökumppani koiranruoka-alalla ja yrityksellä on näkyvyyttä muun muassa vuosittaisessa Voittaja-viikonlopputapahtumassa.
– Kennelliiton ja Royal Caninin tärkein päämäärä on koirien hyvinvointi. Tämä tarkoittaa sitä, että molempien yhteistyökumppaneiden ideologiat tukevat toisiaan. Se on lähtökohta hyvin toimivalle yhteistyölle, painottaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni.
– Royal Canin on maailmanlaajuisesti arvostettu koiranruokabrändi, joka valitsee kumppanikseen muita tärkeitä alan toimijoita. Kun tulin Unkarista lumiseen Suomeen, kuului ensimmäisiin työtehtäväniini allekirjoittaa merkittävä yhteistyösopimus Kennelliiton kanssa, Royal Canin Finland Oy:n uusi toimitusjohtaja Karoly Horvath sanoo.
Kennelliiton ja Royal Caninin yhteistyö on näkyvimmillään esimerkiksi Kennelliiton joulukuussa järjestettävissä Voittaja-näyttelytapahtumissa. Lisäksi molemmat tahot voivat jakaa yhteisiä stipendejä valitsemilleen kohteille.
Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry.
Apulaistoiminnanjohtaja Markku Mähönen
puh. (09) 8873 0203
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni ja toiminnanjohtaja Pekka Ala-Jaakkola
sekä Royal Canin Finland Oy:n toimitusjohtaja Karoly Horvath ja markkinointipäällikkö Sari Varis.