Toimintailmoitukset Omakoira-palvelun kautta

Espoo, 8.2.2012 - Kennelliitto muistuttaa jäsenyhdistyksiä, että kaikkien yhdistysten on tehtävä vuoden 2011 toimintailmoitukset sähköisesti Omakoira-palvelun kautta.


Yhdistyksen toimintailmoituksen voi antaa henkilö, joka on valtuutettu ylläpitämään yhdistyksen tietoja. Tällaisia ovat esimerkiksi yhdistysten sihteerit ja puheenjohtajat.

Omakoirapalvelun käyttö edellyttää Kennelliiton jäsenyyttä. Mikäli yhdistyksen sihteeri tai puheenjohtaja ei ole Kennelliiton jäsen, kennelpiirin sihteeriltä pyydetään, että jollekin yhdistyksen jäsenelle – joka on myös Kennelliiton jäsen – annetaan valtuutus toimia yhdistyksen tietojen ylläpitäjänä.

Omakoira-käyttäjäksi pääsee rekisteröitymällä palveluun henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla. Rekisteröitymisen voi tehdä Suomen Kennelliiton www-sivuilla olevasta Omakoira-palvelun painikkeesta.

Toimenpiteet sähköisen toimintailmoituksen antamisessa

Toimintailmoituksen antaminen sisältää kolme vaihetta:
• päättyneiden luottamustehtävien lopettaminen
• uusien luottamustehtävien avaaminen
• jäsenmäärän antaminen

Henkilöiden jäsennumeroita tulee käyttää nimi- ja osoitetietojen tallentamisen yhteydessä, sillä ilman jäsennumeroa tallennetut henkilöt aiheuttavat manuaalitarkistuksia.

Yhdistyksen luottamustehtäviä voi päivittää aina tarvittaessa. Jos luottamustehtävät ovat ajan tasalla, toimintailmoituksessa annetaan vain jäsenmäärä.

Päättyneen vuoden lopussa ollut yhdistyksen jäsenmäärä tallennetaan Jäsenmäärät -sivulla. Jäsenmäärän voi antaa vain kerran ja sitä voi sen jälkeen muuttaa ainoastaan Kennelliitto, joten luvun antamisen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Ohjeet sähköisen toimintailmoituksen tekemiseen löytyvät täältä (pdf).

Omakoirapalvelu

Lisätietoja:
Omakoira(at)kennelliitto.fi