Koiratanssin SM-kilpailut pidettiin Tampereella

Espoo, 9.5.2011 - Katja Tamminen ja bordercollie Nevada sekä Salla Haavisto ja valkoinen länsiylämaanterrieri Greippi voittivat koiratanssin suomenmestaruudet, kun mestaruuksista kilpailtiin Tampereella kansainvälisen koiranäyttelyn yhteydessä 7.5.2011.

 
Katja ja Nevada uusivat mestaruutensa HTM-lajissa ja Salla ja Greippi kirkastivat viimevuotisen freestylen hopean kullaksi. SM-kilpailu pidettiin toista kertaa Kennelliiton alaisuudessa ja kansainvälinen näyttely tarjosi arvokilpailuille hienot puitteet.

Koiratanssissa kilpaillaan kahdessa eri lajissa. HTM eli seuraaminen musiikin tahdissa on Suomessa melko tuore laji ja se on nopeasti noussut harrastajien suosioon. Taso on Suomessa heti lajin alkumetreillä varsin hyvä, sillä Salla Haavisto ja welch corgi cardigan Helka saivat viime vuonna Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa hopeaa. HTM:n säännöissä on määritelty kymmenen seuraamispositiota, joiden tulee olla mahdollisimman tarkkoja. Vaihtelevuutta ja vaikeusastetta lisätään askelrytmin ja suunnan vaihdoksilla. Tämän vuoden SM-kilpailuihin osallistui kahdeksan koirakkoa. HTM kilpailussa hopealle sijoittuivat Salla Haavisto ja Helka ja pronssille Tanja Pekkalainen ja kultainennoutaja.Daisy.

Freestyleä on Suomessa harrastettu jo kymmenisen vuotta Tahtitassut ry:n alaisuudessa. Freestylessä eli vapaatanssissa ei ole pakollisia liikkeitä, mutta erilaiset pyörähdykset, pujottelut ja hypyt muodostavat perusliikkeiden valikoiman. Musiikista ammennetaan teema, jota tulkitaan liikkeitä yhdistellen ja varioiden. Myös freestylen mestaruutta tavoitteli kahdeksan koirakkoa. Hopeaa saavuttivat Sini Eriksson ja shetlanninlammaskoira Sonic ja pronssia Mari Muhonen ja australianpaimenkoira Tara.

Niin HTM:ssä kuin freestylessäkin korostuvat luovuus ja taiteellisuus, musiikin tulkinta sekä taidokkaat liikkeet ja liikkuminen. Koiratanssi on mukaansa tempaava, koiran ja ohjaajan yhteistyön vahvuuden esiintuova harrastusmuoto. Vuoden 2011 SM-kilpailujen vastaavana tuomarina toimi Tiina Jounio ja muina tuomareina Henna Meriharju sekä Mirja Ovitz.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Kaija Unhola, puh. 050 432 0844