Kennelliiton jäsen voi muuttaa Omakoirassa osoite- tai jäsenyystietojaan sekä tarkentaa tietosuojaansa. – Voimakasta kehitystä Kennelliiton järjestelmissä on tiedossa seuraavat kaksi vuotta. Omakoira-palveluun pääsevät tulevaisuudessa kirjautumaan myös eläinlääkäriasemat ja erilaiset hyötykoiratahot, kuten poliisin, tullin tai rajavartiolaitoksen koiratoimijat, kertoo IT-päällikkö Jaana Haarni Kennelliitosta.
Omakoirassa henkilöjäsen voi jo nyt allekirjoittaa kasvattajasitoumuksen, tehdä omistajailmoituksen ja -muutoksen. Lisäksi Omakoirasta saa koiralleen mm. vakuutusarvolaskelman tai rekisteritodistuksen jäljennöksen. Palvelussa onnistuu myös jalostusoikeuden luovutus, pentueilmoitus, valionarvohakemus suomalaisista valionarvoista ja sekarotuisen koiran FIX-rekisteröinti.
– Yhdistysjäsenten on Omakoira-palvelussa mahdollista tehdä toimintailmoitus, koe- ja näyttelyanomukset sekä tallentaa rotujärjestöjen osalta rotujen perusarvot koirien vakuutusarvolaskelmaa varten. Ja henkilöjäsenille on seuraavaksi tulossa myös kennelnimen anominen, Jaana Haarni summaa ja lisää, että käyttäjämäärän räjähdysmäisen suosion takia Omakoira-palvelin uusitaan lähiaikoina.
Omakoira-jäsenpalvelu löytyy osoitteesta
omakoira.kennelliitto.fi
Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry.
IT-päällikkö Jaana Haarni, puh. (09) 8873 0268
omakoira(at)kennelliitto.fi
Vuonna 2009 avattiin Kennelliiton jäsenille suunnattu sähköinen Omakoira-palvelu, jonka kautta jäsenten asiointi Kennelliitossa helpottui ja nopeutui. Palveluun on tullut lisää toimintoja, joiden avulla on parannettu sekä henkilöjäsenten että jäsenyhdistysten, rotujärjestöjen ja kennelpiirien asiointia. Henkilöjäseniä Kennelliitossa on tällä hetkellä noin 142 000 ja yhdistysjäseniä yhteensä 1 800.