Koira voi pelätä uudenvuoden ilotulitusta

Espoo, 28.12.2010 – Uudenvuodenaattona paukkuvat, välähtävät ja suhisevat raketit voivat olla koiralle epämiellyttävä ja pelottava kokemus. Tästä johtuen koiraa ei pitäisi viedä ulos pahimpaan paukkeeseen.


Koira kannattaa ulkoiluttaa uudenvuodenaattona ennen ilotulituksen alkamista. Näin koira voi levätä kotona pahimman räiskeen ajan. Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä kello 18 ja 02 välillä. Monissa kunnissa on myös erityisiä rajoituksia ilotulitteiden käytölle esimerkiksi keskustassa.

Koiraa voi yrittää rauhoittaa kotona laittamalla verhot ikkunoiden eteen ja pitämällä radiota tai televisiota päällä. Kun koira kuulee sisällä muita ääniä, ilotulitteiden pauke voi kuulostaa vaimeammalta. Koiran huomion voi myös yrittää suunnata muualle yhteisellä, kiinnostavalla tekemisellä.

Jos koira hermostuu rakettien äänistä, sitä ei kannata säälitellä eikä siihen silloin pidä kiinnittää erityistä huomiota. Koiran kannattaa antaa vaikka piiloutua sille mieluisaan paikkaan. Omalla korostetun rauhallisella käyttäytymisellä voi viestiä koiralle, ettei ilotulitteista pidä hätääntyä. Voimakkaan pelkoreaktion ilmetessä eläinlääkäriltä voi kysyä neuvoa mahdollisen lääkityksen saamiseksi koiralle.

Koiranomistajan on myös huolehdittava siitä, että koira ei pääse peloissaan karkaamaan. Paniikissa oleva lemmikki voi juosta kauaskin löytämättä takaisin kotiin. Jos koira pääsee riistäytymään karkuun omistajaltaan, voi apua hakea karkulaiset.fi -sivustolta ja karannutta koiraa voi tiedustella kunnan löytöeläinhoitolasta.


Lue lisää:
• Jos koira katoaa: www.kennelliitto.fi/FI/koira/joskoirakatoaa/
• Tietoja ilotulitteiden käytöstä Tukesin (Turvatekniikan keskus) nettisivuilta: www.tukes.fi