Kennelpiirin järjestämiin Tervakosken kansainväliseen ja Tuuloksen ryhmänäyttelyyn osallistui tänä vuonna yhteensä yli 5 500 koiraa. Piirin hallitus lahjoitti joulun alla 50 senttiä/koira Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenpsykiatrian osastolle.
– Saimme keväällä avustuspyynnön eräältä valtakunnalliselta yritykseltä. Pohdimme piirin hallituksessa asiaa, ja totesimme oman alueemme lapset meille sopivammaksi avustuskohteeksi, kertoo 2 776,50 euron lahjashekin luovuttanut piirin puheenjohtaja Eero Kuitunen.
Lahjoituksen otti vastaan sairaalan lastenpsykiatrian yksikön osastonhoitaja Kari Tupala. – Lahjoitettu summa on merkittävä, kiittelee Tupala. – Sillä pystytään maksamaan esimerkiksi hoidossa olevien lasten virkistysmatkojen kustannuksia sekä peli- ja askarteluvälinehankintoja.
– Keskussairaalan lastenpsykiatrian osastolla on seitsemän sairaansijaa, ja uusia lähetteitä tulee vuodessa 180–200, kertoo Tupala. Aktiivisen hoidon piirissä on 400 lasta ja osastolla työskentelee 30 ihmistä.
Kari Tupala toivotti myös kaverikoirat tervetulleiksi lastenpsykiatrian osaston rientoihin. Etelä-Hämeen kennelpiirin sihteerin ja kaverikoirajaoston vetäjän Eveliina Hostilan mukaan piirin kaverikoiratoiminnan kysyntä kasvaa koko ajan.
– Erityisesti vanhainkoteihin kysytään kaverikoiria enemmän kuin pystytään tarjoamaan. Uusien kaverikoirakkojen koulutus on alkamassa.
Etelä-Hämeen kennelpiirin kotisivut
Etelä-Hämeen kennelpiirin sihteeri Eveliina Hostila (vas.) ja tiibetinspanieli
Iines, puheenjohtaja Eero Kuitunen, lastenpsykiatrian osaston
sairaanhoitajat Johanna Mikkola ja Mari Pelkonen.