
Yksilökilpailun voiton vei vapaatanssissa ruotsalainen Frida Binette ja bordercollie Somollis Poppy ja pronssille ylsivät Jette Haastrup ja karkeakarvainen mäyräkoira Precenta’s Addi Tanskasta. Musiikin tahdissa seuraamisessa tanskalaiset sijoittuivat sekä ensimmäiseksi että kolmanneksi. Kultaa voittivat Anja Christiansen ja 3-vuotias bordercollie Faehunden’s Queeny Las ja kolmanneksi tulivat Emmy Marie Simonsen ja bordercollie Bridacre Wisp.
Sini Eriksson ja Sonic ovat menestyneet koiratanssin lisäksi myös muissa lajeissa. He ovat muun muassa voittaneet tänä vuonna Agilityn MM-joukkuekisoissa hopeaa ja tämän vuoden PM-kisoissa pari sijoittui toiseksi henkilökohtaisessa kilpailussa. Salla Haavisto on aloittanut tanssiharrastuksen Mythmakers Miss Maneypennyn kanssa vasta tänä syksynä. Aikaisemmin koiran kanssa on keskitytty TOKOon eli tottelevaisuuskoulutukseen.
Koiratanssin PM-kisat sujuivat kokonaisuudessaan hyvin. Lauantaina järjestetyissä joukkuekisoissa Suomi sijoittui myös molemmissa lajeissa hopealle. Vapaatanssissa kultaa voitti Ruotsin joukkue ja seuraamisessa musiikin tahdissa Tanska.
Lue lisää joukkuekisastaKilpailun tuomareina toimivat ruotsalainen Susanna Dafid, belgialainen Marleen van Hees ja Marita Packalén Suomesta.
Koiratanssin PM-kisat järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa. Koiratanssi on musiikin tahdissa suoritettava ohjelmakokonaisuus, jossa arvioidaan ohjaajan ja koiran positiivista yhteistyötä ja koiran erityisominaisuuksia. Laji ei aseta rajoituksia koiran rodulle. Ohjelman muodostaa musiikin tahtiin laadittu koreografia.
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Kaija Unhola, puh. 050 432 08 44
Tiedottaja Elina Kelola, puh. 050 366 4809
viestinta(at)kennelliitto.fi
www.kennelliitto.fi
Vapaatanssin pohjoismaiden mestarit Frida Binette ja bordercollie Somollis Poppy.

Musiikin tahdissa seuraamisen pohjoismaiden mestarit Anja Christiansen ja
bordercollie Faehunden’s Queeny Las.

Hopeaa vapaatanssissa voittaneet Sini Eriksson ja shetlanninlammaskoira Sonic.